Imatran Voima

Voiman edustus isännöi Hollolaa

Voiman toimitus jatkoi aktiivista työtään ja haastatteli tällä kertaa valmentaja Tomi Varista ja latinolantio Aku Leinoa.

Tomi Varis

Reilu neljännes pelattu sarjaa, mitä fiiliksiä?

Perus paketti alkaa olla aika hyvällä mallilla näinkin aikaisessa vaiheessa. Voidaan pikkuhiljaa alkaa tuomaan vielä yksityiskohtaisemmin asioita sisään. Videopalavereita on pidetty aktiivisesti ja varmasti sen avulla on saatu vietyä peliä näin nopeasti eteenpäin. Tärkein onnistuminen on ollut se, että jokainen pelaaja on omistautunut hienosti ja joukkueen sisällä on todella hyvä henki ja tekeminen päällä.

Perjantaina kotipeli sarjajumboa Hollolaa vastaan, mitä mietteitä ennen peliä?

Vaikka sarjan hännillä makaileekin, ovat he pystyneet pelaamaan myös hyviä pelejä, esim. PoNoVoa piti tiukilla loppuminuuteille asti. Minkäänlaiseen aliarviointiin ei siis ole varaa. Jos meidän jätkät jaksaa tehdä samalla tavalla duunia kuin aikaisemmissa otteluissa, pystymme sitä kautta luomaan varmasti tarvittavan määrän maalipaikkoja ottelussa, jotta pisteet jäävät Imatralle. Sama se on kuka siellä on vastassa, kaikkia vastaan täytyy pystyä pelaamaan yksi vaihto kerrallaan ja tekemään oma juttunsa mahdollisimman hyvin.

Minkälaista ottelua odotat?

Samanlaista peliä pyritään pelaamaan kuin aiemminkin. Vaihto kerrallaan mennään. Sitä kautta varmasti saadaan hyvää fiilistä päälle ja pystymme pelaamaan iloista ja viihdyttävää peliä.

Pääseekö Voima parhaalla mahdollisella kokoonpanolla matkaan?

Pari jätkää on poissa kokoonpanosta pienten loukkaantumisten takia (Jerry Rautio ja Juha Pennanen). Molemmat ovat tärkeitä jätkiä, mutta jokainen pelaaja on osoittanut, että kenet vain voi laittaa kentälle. Tällä kertaa joku toinen saa enemmän vastuuta kuin aiemmin. En usko että se vaikuttaa tulokseen.

Aku Leino

Olet tullut tunnetuksi hienoista vartaloharhautuksistasi. Mistä tuollainen latinolantio on peräisin?

Latinolantio hmm…en minä tiedä! Yleensä jääkiekkoilijoilla on kankea lantio, mutta minä olen ilmeisesti poikkeus.

Miten alkukausi on sujunut omalta osaltasi?

Nousujohteisesti. Edelleen vähän kaipaisin lisää tehoja.

Minkälaista ottelua odotat perjantailta?

En oikein osaa sanoa. Sen näkee sitten. Fiiliksen mukaan lähdetään ja katsotaan mitä tulee. Koitetaan voittaa.

Terveisiä faneille?

Pysykää aktiivisina ja tulkaa katsomaan miten lantio liikkuu!

 

Perjantaina 15.11.2013

19:00 vs HU-46

Imatran Urheilutalo

Imatran Voima

Aikaisempia kirjoituksia

Imatran Voima

Perinteikkään Urheiluseuran pääpaino on tänä päivänä salibandyssä, jota harrastetaan 5-vuotiaasta aina aikuisiin asti. Voima sai Nuoren Suomen sinettistatuksen keväällä 2013 laadukkaasta seuratoiminnasta ensimmäisenä palloiluseurana Imatralla ja salibandyseurana Itä-Suomessa.

Uusimmat mielipiteet