Toimitukselta

Päätoimittajalta: Murteen piilottelu on hölmöä hommaa

Puhetapa murteineen päivineen on osa ihmisen persoonaa ja aitoutta. Jos ikiajat murrettu puhunut imatralainen yhtäkkiä alkaa suoltaa virheetöntä yleiskieltä, vaikutelma on helposti päälleliimattu ja epäaito.

Toki pidemmän asumisjakson aikana tilanne on toinen, mutta osalla ihmisistä alkuperäinen murre ei väisty millään, vaikka ”uudessa” kotipaikassa olisi takana jo vuosikymmeniä.

Yleensä keskustelun toinen osapuoli pitää murretta hauskana lisänä ja positiivisena asiana. Jos näin ei ole, se on hänen ongelmansa.

Murteella saa puhua, jos niin haluaa, eikä murre ei tee kenestäkään ihmisestä toista huonompaa. Kielimuuriakaan tuskin pääsee syntymään, ellei sanasto ole jotakin huippuerityistä. Ja ainahan voi kysyä, jos ei ymmärrä.

Tosi-tv:n myötä tavalliset suomalaiset ovat päässeet tv-ruutuihin omina itsenään. Kun kamerat kuvaavat vuorokauden ympäri jopa viikkokaupalla, alun mahdollisesti harkittu puhetapa häipyy ennemmin tai myöhemmin.

Myös ohjelmissa on nähty, kuinka erikoiset murteet innostavat muita osallistujia, ja he haluavat oppia lisää. ”Miten teillä sanotaan tämä ja tämä sana?”

Reilut pari vuotta sitten keväällä dosentti Hanna Lappalainen kertoi Ilta-Sanomien haastattelussa, että murteet voivat hyvin.

Tuolloin Lappalainen tiesi kertoa, että mie ja sie ovat pitäneet pintansa, ja jopa levittäneet alaansa. Hyvä myö!

Toisaalta savolaismurteiden ”viäntäminen ja kiäntäminen” olivat Lappalaisen mukaan vähenemässä nuorten puheissa.

Omasta murteestaan saa ja pitää olla ylpeä. Melko huvittavia ovat myös tapaukset, joissa pari viikkoa Helsingissä viettänyt puhuu yhtäkkiä stadin slangia kotipuoleen palatessaan.

Annetaan kaikkien murteiden kukkia, aidosti!

Tuija Horttanainen

Toimitukselta

Aikaisempia kirjoituksia

Uusimmat mielipiteet