Veli-Matti Kosonen

Kehys ja keskus

Parhaimmillaan kehys korostaa olennaisinta asiaa taideteoksessa, pahimmillaan se taas saa ajatukset keskittymään pelkkiin raameihin.

Kulttuurihistoriallisesti arvokas rakennustaiteen luomus, Pariisin Notre Damen katedraali turmeltui pahoin tulipalossa. Jotain olennaista kuitenkin säilyi. Kirkkosalin lattialle romahtaneitten kattorakennelmien, tuhkan ja savun seasta sisälle tulijoita tervehti alttarin kultainen risti.

Myös katedraalin keskustornin 12 apostolin ja neljän evankelistan patsaat oli jo edellisellä viikolla ehditty siirtää pois korjausta varten.

Puhuttelevaa symboliikkaa on tässä tulipalosta säilymisessäkin: Viesti Jeesuksen rististä, Raamatun evankeliumit ja apostolinen usko. Olkoot kehykset millaiset tahansa, juuri niissä on kristillisyyden keskus! Se on luovuttamatonta silloinkin, kun kirkko uudistaa käytäntöjään ja vastaa ajan haasteisiin tuoreella tavalla.

Notre Damen korjaamiseen luvattiin heti miljoonia euroja. Joku toimittaja julisti, että nyt katedraali ”laitetaan uuteen uskoon”. Sanontahan voi tarkoittaa mitä tahansa perusteellista korjaamista. Kristillisessä uskossa on kuitenkin jotain tiettyä vanhaa ja vahvaa ydintä, jota ei tule eikä saa ”uudistaa” ilman että sen myötä turmeltuisi koko asia.

Kirkkorakennus on toki tärkeä uskon harjoittamisen, hiljentymisen ja ihmisten yhteen tulemisen ”keskusliikenneasema”. Sittenkin se on vain seinien ympäröimä ja katon peittämä raami, kehys keskukselle, josta varsinainen elämä sykkii.

Kirkkojen ristit viittaavat Jeesukseen Kristukseen ja uskon kautta vastaanotettavaan ikuiseen elämään, jota ei tulikaan turmele. Kuoleman ja elämän katoavaisuuden vertauskuva julistaakin nyt pysyvyyttä.

Pekka Simojoen laulun sanoin: ”Sama vanha ristinpuu kaiken ylle kaareutuu, risti vain, ei kestä mikään muu. Ei ole muuta pysyvää, jälkemmekin häviää. Risti vain jäljelle jää.”

Jatkukoon matka tähän suuntaan: ”Sun ristis olkoon ainoa tienviittaajani matkalla.”

Veli-Matti Kosonen

Aikaisempia kirjoituksia

Uusimmat mielipiteet