Puheenaihe

"Voi vaikuttaa jossain määrin polttoaineiden saatavuuteen" – Lakko keskeyttää tuotetoimitukset Nesteen Porvoon-jalostamolta

Porvoon Kilpilahdessa Nesteen, Borealiksen ja BewiSynbran tuotannon keskeyttävän Teknologiateollisuuden lakon alkaminen varmistui torstaina.

Jyrki Hämäläinen

Porvoon Kilpilahdessa Nesteen, Borealiksen ja BewiSynbran tuotannon keskeyttävän Teknologiateollisuuden lakon alkaminen varmistui torstaina. Lakko alkaa maanantaina puolilta öin ja päättyy keskiviikkoiltana kello 23.59. Osapuolten kesken ei ole sovittu uusia neuvotteluja.

Lakko keskeyttää öljytuotetoimitukset autoilla ja laivoilla Nesteen Porvoon-jalostamolta. Neste on pyrkinyt varautumaan tilanteeseen mahdollisuuksien mukaan toimittamalla polttoainetta etupainotteisesti asiakkaille.

Esimerkiksi Finnairin viestinnästä kerrotaan, että yhtiö arvioi pystyvänsä operoimaan lentonsa normaalisti lakon aikana, sillä tilanteeseen on valmistauduttu yhdessä polttoainetoimittajien kanssa.

Nesteen jalostamon työntekijöiden pääluottamusmies ja Teollisuusliiton hallituksen jäsen Sami Ryynänen sanoo, että kolmen päivänkin lakko voi vaikuttaa jossain määrin polttoaineiden saatavuuteen.

– Portit ovat kiinni ja läpi pääsee vain työnantajan kanssa sovitulla tavalla. Autot eivät pääse lähettämölle sisään. Laivojen puomeja ei kiinnitetä satamassa.

Yhteiskunnan turvallisuuden kannalta tärkeät toimitukset turvataan.

Ryynäsen ja jalostamon naapurin Borealiksen työntekijöiden pääluottamusmiehen Elof Juseliuksen mukaan lakon aikana laitosten turvallisuus varmistetaan, mutta ne ajetaan minimisyötölle. Hiilivetykierrot ovat päällä, mutta tuotteita ei valmistu.

Laitosten täydellinen pysäytys ja käynnistys kestäisi viikkoja.

Nesteen ja Borealiksen laitokset edellisen kerran seisauttanut lakko oli lähes 20 vuotta sitten vuonna 2000, kun Kemianliitto taisteli helatorstain puolesta. Lakko jäi hyvin lyhyeksi. Nyt pöydällä ovat isommat asiat, kuten 24 kiky-tunnin kohtalo.

Lakolla pyritään vauhdittamaan jumiutuneita TES-neuvotteluja. Sami Ryynäsen mukaan teknologian TES-pöydässä on kiistaa enää palkankorotusten suuruudesta, mutta kemianalan pöydässä ovat edelleen työnantajan vaatimukset, joita Ryynänen kuvaa samoiksi kuin aikanaan Juha Sipilän hallituksen pakkolakipuheissa.

– Ihmettelemme, missä on työnantajan vastuu. On puhuttu kilpailukyky- ja työllisyyshuolista, mutta pöytään on tuotu ideologisia asioita, kuten ay-jäsenmaksuperinnän päättäminen. Ollaan kaukana siitä, että palkankorotuksista päästäisi edes puhumaan, Ryynänen sanoo.

– Tuntuu, että porukka on valmis tähän ja mahdollisesti jatkotoimiin, jos nämä eivät riitä. Kiitos työnantajapuolelle siitä, että järjestäytymisaste on noussut aika voimakkaasti ympäri Suomen. Työnantajien toimet ovat vahvistaneet ay-liikettä.

Nesteellä lakko koskee Suomessa noin 2 400 työtekijää, joista suurin osa työskentelee Porvoossa. Borealiksella lakossa on yli 400 Teollisuusliiton työntekijää ja Ammattiliitto Pron toimihenkilöt. Nesteellä lakko koskee Teollisuusliiton ja Pron jäsenten lisäksi myös konsulttialan järjestön SKOL:n toimihenkilöitä.

Neste ilmaisi keskiviikkona olevansa tilanteesta ”erittäin huolissaan” etenkin, jos tulee ”pitkittyneitä toimintahäiriöitä”.

Muoviraaka-ainevalmistajan Borealis Polymersin toimitusjohtaja Salla Roni-Poranen sanoo Uusimaalle pitävänsä lakkoa ”erittäin valitettavana”.

– Tästä aiheutuu merkittävät menetykset meille. Prosessien alas- ja ylösajot ovat aina myös turvallisuus- ja ympäristöuhka. Toivon mukaan tästä ei tule pidempiaikaisia vaikutuksia asiakassuhteisiin.

Nesteellä ja Borealiksella lakkoon varautuminen on jo aloitettu. Lakon päättymisen jälkeen laitosten palauttaminen normaalitilaan kestää muutamia päiviä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat