Paikalliset

Vielä kerran Sorjonen – Tällä kertaa lumen keskellä

Sorjonen-sarja sijoittuu Lappeenrantaan.

Fisher King Oy

Lappeenrantaan sijoittuvan Sorjonen sarjan kolmas kausi on katsottavissa 29.11. alkaen Yle Areenassa ja 1.12. Yle TV1:ssä. Viisi uutta rikosta ja kymmenen uutta jaksoa solmivat päätökseen rikossaagan, joka sai ensiesityksensä Ylellä syksyllä 2016.

 

KRP:n huippututkija Kari Sorjonen muuttaa vaimonsa Pauliinan ja tyttärensä Janinan kanssa pieneen rajakaupunkiin Itä-Suomeen. Sorjonen toivoo aikaa perheelleen, mutta rajaseudun rikokset ovatkin jotain aivan muuta kuin hän on odottanut.

Ihon alle tunkeutuvien rikosten ja perhe-elämän yhdistäminen on entistä haastavampaa, kun Kari yrittää suojella perhettään kaikilta ulkoisilta uhilta. Sorjosen kolmas ja samalla viimeinen kausi tapahtuu talvisissa maisemissa.

 

Tällä kertaa Lappeenrannan pikkukaupungin luminen idylli tarjoaa vastapainoa Sorjosen synkille rikoksille. Maailmalla menestynyt ja kansainvälisesti kehuttu Sorjonen on Suomen ensimmäinen Nordic noir -sarja. Sarjan on luonut Miikko Oikkonen. Pääosissa mm. Ville Virtanen, Matleena Kuusniemi, Anu Sinisalo Olivia Ainali, Ilkka Villi ja Lenita Susi. Tuotanto: Fisher King.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat