Paikalliset

Stora Enson Imatran tehtaat pokkasi Vuoden turvallinen organisaatio -palkinnon

Turvallisuuspalkinnon jakaa Turvallisuus & Riskienhallinta -lehti yhteistyökumppaniensa kanssa.

Stora Enso

Stora Enson Imatran tehtaille on myönnetty turvallisuusalan Vuoden turvallinen organisaatio -palkinto torstaina 7.11.2019 Finnish Security Awards- palkintoseremoniassa Helsingissä.

Vuoden turvallinen organisaatio -palkinto jaetaan yritykselle tai muulle organisaatiolle, joka on esimerkillisesti järjestänyt turvallisuutensa ja luonut positiivisen turvallisuuskulttuurin. Raati antoi tunnustusta Imatran tehtaiden voimakkaasta otteesta turvallisuuden kehittämisessä, mikä heijastuu koko konsernin turvallisuuteen, yhtiö kertoo tiedotteessa.

– Imatran tehtailla on jo pitkään kehitetty turvallisuutta systemaattisesti. Työtekijämme ovat sitoutuneet oman työympäristönsä ja turvallisuuden kehittämiseen. Samaa turvallista käyttäytymistä edellytämme myös yhteistyökumppaneiltamme ja vierailtamme. Tämä palkinto on tunnustus koko organisaatiolle hienosti tehdystä työstä, sanoo Imatran tehtaiden johtaja Mikko Nieminen.

Turvallisuusalaan kuuluvat turvallisuustyötä tekevät viranomaiset, kuten poliisi, rajavartiolaitos, tulli, puolustusvoimat, palo- ja pelastusviranomaiset sekä ministeriöt. Lisäksi turvallisuusalalla toimii tuhansia eri kokoisia yrityksiä, sekä turvallisuustyötä omissa organisaatiossaan tekeviä turvallisuusammattilaisia. Alalla on yli 20 yhdistystä.

Turvallisuus & Riskienhallinta -lehti haluaa nostaa esiin sitä esimerkillistä turvallisuustoimintaa ja turvallisuusinnovaatioita, joita laajalla ja monipuolisella turvallisuusalalla on. Tarkoitusta varten lehti jakaa yhteistyössä kumppaniensa kanssa kerran vuodessa Finnish Security Awards -turvallisuuspalkinnot. Ensimmäisen kerran palkinnot jaettiin vuonna 2015.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat