Paikalliset

Naisen päälle ajanut imatralaismies jätti uhrin puristuksiin auton alle ja poistui itse paikalta – poliisi selvittää, oliko mies humalassa

Kuvituskuva

Johanna Erjonsalo / Arkisto

Lauantaina 28.9.2019 aamupäivällä Imatralla Olavinkadulla sijaitsevan kauppakeskuksen pysäköintialueella paikkakuntalainen noin 55-vuotias mies ajoi pakettiautolla iäkkään naisen päälle.

Tämän jälkeen mies jätti ajoneuvon paikalleen, jonka alla oli puristuksissa oleva uhri, ja poistui itse paikalta.

Poliisipartion saapuessa tapahtumapaikalle nainen oli edelleen puristuksissa pakettiauton alla.

Pelastuslaitos irrotti puristuksissa olleen naisen. Alustavan arvion mukaan Etelä-Karjalan keskussairaalaan kuljetettu nainen on loukkaantunut vakavasti ainakin päähän, mutta ei ole hengenvaarassa.

Tapahtumapaikalle tulleet sivulliset olivat kehottaneet kuljettajaa jäämään paikalle, mutta hän oli poistunut ennen poliisin saapumista.

Kuljettaja ilmoittautui myöhemmin itse poliisille ja kertoi ajaneensa "ihmisen yli".

Hän kertoi, ettei ollut havainnut jalankulkijaa. Mies kertoi myös menneensä paniikkiin, minkä vuoksi hän oli poistunut ennen poliisin saapumista.

Poliisi otti miehen kiinni ja tutkii asiaa törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena, törkeänä vammantuottamuksena.

Poliisi huomioi tutkinnassa myös kuljettajan mahdollisen rattijuopumuksen.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Nelikymppinen nainen ajoi koiranulkoiluttajan päälle Imatralla30.9.2019 08.04
Poliisi käräytti viikonlopun aikana useita "pimeitä takseja" – muistuttaa luvanvaraisuudesta: "Vievät leivän lakeja noudattavien pöydästä"29.9.2019 12.50
Poliisia paennut moottoripyöräilijä ajoi kolarin ja kuoli – poliisi huomauttaa "ikävästä ja vaarallisesta" toiminnasta onnettomuuspaikalla29.9.2019 11.35

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat