Paikalliset

Paikallisliikenteen talviaikataulut tulevat voimaan ensi torstaina

Kuvituskuva.

ESM arkisto

Uudet talviaikataulut tulevat voimaan Imatran paikallisliikenteessä torstaina 8.8.2019.

Talviaikatauluissa on huomioitu Vuoksenniskan ja Kosken koulukeskusten lisääntynyt liikenne muun muassa lisäämällä vuoroja ja ulottamalla yksi linja Pistetaloille saakka.

Näin palvellaan paremmin koululaisia ja kannustetaan paikallisliikenteen käyttöön koulumatkojen osalta.

 

Suurimpiin muutoksiin kuuluu se, että linja 3:n vuorovälejä on tihennetty, eli se kulkee puolen tunnin välein kello 7 ja 16 välillä arkisin.

Linja 4 on muuttunut aiemmasta. Reitti ei jatku keskusliikenneasemalta pohjoiseen Rautioon asti, vaan käy kääntymässä Karhumäen liikenneympyrässä ennen Keskusasemalle tuloa. 

Linja 5:n reittiä on pidennetty Pistetaloille asti, jolloin se palvelee paremmin Kosken koulun oppilaita. 

Kutsutaksin alueita ovat Jäppilänniemi, Linnankoski ja Saarlampi. Meltolaan ei ajeta talvella. 

 

Paikallisliikenne on kaikille maksuton koulujen alkaessa 8.–16.8. sekä Imatra-päivänä 24.8.

Kesäkaudella alkaneet koskinäytökset aiheuttavat liikennekatkon ja muutoksia paikallisliikenteeseen.

Uudet turvallisuusmääräykset vaativat, että kaikissa suurissa yleisötapahtumissa on liikenteen pääsy tapahtuma-alueelle suljettava, ja tämä koskee myös koskinäytöksiä.

Sillat on suljettu näytösten aikana kello 17.45–18.30 välisen ajan. 

Koskinäytösten aiheuttamat muutokset näkyvät linjoilla 1, 3, 4 ja 5 niin että koskinäytösten aikaiset linjat on peruttu arkisin päivinä 8.–9.8.2019, 14.–16.8.2019 ja 21.–23.8.2019.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Lapset palaavat kouluihin ensi viikolla – näin Imatralla on parannettu kouluteiden turvallisuutta2.8.2019 13.48

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat