Paikalliset

Mannerheim breikkaamassa vuonna 1887? – lappeenrantalaistanssijoiden videolta selviää, mistä on kyse

Videolla Mihail Naumovia esittää Mikko Nieminen (vas.), Mannerheimia keskellä Joni Koikkalainen ja Aleksei Ivanovia Aleksi Esala (oik.)

Dimitri Lisitsyn

Lappeenrantalainen hiphop- ja katukulttuuria ylläpitävä yhdistys Street Culture Club on julkaissut Youtubessa humoristisen tanssivideon, joka "herättää henkiin C.G. Mannerheimin breikkitreenit vuodelta 1887".

Lappeenrannan linnoituksessa kuvatulla videolla esitetään Mannerheimia kumppaneineen tanssimassa.

Tanssijoina videossa toimivat Mannerheimina Joni Koikkalainen, Aleksei Ivanovia esittävä Aleksi Esala ja Mihail Naumovia esittävä Mikko Nieminen. Videon on kuvannut Hiski Hämäläinen.

"Tiesimme että Carl Gustaf Mannerheim oli taitava tanssija ja Suomen kansallissankari, mutta vasta tämän filmin löydyttyä saimme tietää, kuinka taitava tanssija hän todella oli! Tässä Mannerheim tanssii opiskelutovereidensa kanssa Nikolain ratsuväkiopistossa Pietarissa vuonna 1887. Näyttää siltä, että hän osasi jo silloin breakdance-liikkeitä", kerrotaan videon kuvauksessa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat