Paikalliset

Päätoimittajalta: Kisahuuma päälle, N-Y-T nyt!

Yleisurheilun ystävien h-hetki on käsillä, kun Kalevan Kisat käynnistyvät torstaina Lappeenrannassa. Kyseessä on yksi maakunnan suurimmista tapahtumista tänä kesänä.

Sadat vapaaehtoiset ovat jo ahkeroineet ja tulevat vielä ahkeroimaan tulevana viikonloppuna, jotta urheilufaneille jäisi muistoksi onnistunut kisakokemus.

Vaikka viime päivien lipunmyynti on sujunut mukavaa vauhtia, ei kisojen taloudellinen onnistuminen ole kirkossa kuulutettu. Lipunmyyntipäiviä on vielä tulossa, ja loppukiri ratkaisee paljon – kuten kentälläkin.

Kisojen pääsihteeri Mauri Auvinen kertoo, että ravintolamyynti on sekin hyvin suunniteltu, ja suunnitelmien toivotaan tietysti toteutuvan onnistuneesti viikonvaihteessa. Tämä tarkoittaisi lisää kilisevää ja kahisevaa kisojen kassaan.

Sää ratkaisee tässäkin paljon, ainakin siinä, mitä myydään. Jos on kylmä, makkara maistuu. Jos on kuuma, olut viilentää. Tai Jaffa.

Tv-lähetysten helppous saa osan urheilukansasta jäämään kotisohvalle katsomon sijaan, vaikka kisatapahtumat sinällään kiinnostavat.

Tosiasia kuitenkin on, että tunnelma ei koskaan, koskaan, voi olla sama kotona kuin paikan päällä.

Yhteinen urheiluhurmos on helppo saada aikaan tuhansien kanssaihmisten kanssa. Kun yleisöä on paljon, tunnelma syntyy kuin itsestään, kiteyttää Auvinen.

Taistelu suomenmestaruusmitaleista sytyttää paitsi katsojat, myös urheilijat.

Keihäänheitto on perinteisesti yksi suomalaisen penkkiurheilukansan suosikeista, mutta nyt rinnalle on saatu myös lajeja, joissa suomalaisten ei ole yhtä usein nähty esittävän huippuluokan tuloksia. Tämä on hienoa, ja lisää ihmisten kiinnostusta yleisurheilua kohtaan myös laajemmin.

Näistä esimerkkinä mainittakoon naisten pika-aidat. Lajin kovasta tasosta on uutisoitu pitkin kesää, ja viikonloppuna nähdään, kuka kovista on kovin juuri nyt.

Vaikka yksi maan seuratuimmista urheilijoista, kokenut keihäsmies Tero Pitkämäki ei Lappeenrannassa heitäkään, se ei ole lähimainkaan katastrofi.

Vain osa urheilua ja elämää. Kisoihin kannattaa silti lähteä.

Tuija Horttanainen

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat