Paikalliset

Kalevan Kisat käyntiin tänään – lipunmyynnin loppukiri ratkaisee, millaisiin uomiin talous asettuu

Mauri Auvinen kertoo, että Kalevan Kisat ovat valtava ponnistus järjestävälle seuralle. Nyt urakka on loppusuoralla.

Tuija Horttanainen

Kalevan Kisat käydään Lappeenrannassa 1.–4.8. Kisojen pääsihteeri Mauri Auvinen kertoo, että lipunmyynti on vilkastunut viime päivinä tuntuvasti – ja saa vilkastua edelleen.

– Ei tässä vielä uskalla riemuiten rehvastella, viime päivien lippukauppa ratkaisee talouden osalta paljon. Perjantaina lippujen hinnat nousevat, ja osassa katsomoita on jo melko täyttä.

Lipunmyynnistä havitellaan 200 000 euron tuloja. Yritysyhteistöillä haettiin 250 000 euroa, mutta siinä oli tyytyminen noin 215 000 euron saaliiseen.

Säällä on suuri merkitys tavoitteiden täyttymisessä.

– Toiveissa on vähintään 20 astetta ja tärkeimpänä poutaa.

 

Auvinen muistuttaa, että Kalevan Kisat on harvinaislaatuinen tilaisuus, joka ei toistu edes 10 vuoden välein. Siitä halutaan ottaa kaikki mahdollinen irti.

– Kisoilla haetaan paitsi taloudellista buustia, myös uutta verta mukaan Lappeenrannan Urheilu-Miesten toimintaan. Yli 500 vapaaehtoisen joukossa on paljon väkeä, jotka eivät ole tätä ennen olleet seuran toiminnassa mukana.

Kalevan Kisoihin osallistuu tänä vuonna 21 LUM:n urheilijaa. Valmennuspäällikkö Tommi Viskari kertoo, että joukkue on seuran kaikkien aikojen suurin.

– Mitalitaistoja riittää jokaiselle kisapäivälle. Viime vuonna Kalevan Kisoista tuli seitsemän mitalia, ja jos hyvin käy, nyt voidaan pistää paremmaksi. Tuplamitalistitkin ovat mahdollisia, esimerkiksi Alisa Vainio ja Simo Lipsanen.

16-vuotias Emma Hietaranta pääsee ensimmäisiin Kalevan Kisoihin kotikentällään. 3 000 metrin esteisiin osallistuja Hietaranta on ikäluokkansa huippuja Suomessa.

– Tavoitteena on juosta oma ennätykseni. Kova kisa on tulossa, sillä muun muassa Camilla Richardsson asettuu lähtöviivalle.

 

Kovia kisoja käydään Kimpisessä joka päivä, mutta perjantailta Auvinen nostaa muutaman tärpin esiin.

Naisten pika-aidoissa kilpailevat ainakin Annimari Korte ja Reetta Hurske. Nooralotta Nezirin osallistuminen ratkeaa myöhemmin.

Naisten korkeudessa Ella Junnilalta on lupa odottaa hyvää suoritusta, ja myös Vainio ja Lipsanen ovat tulessa jo perjantaina.

Miesten keihäänheitto kiinnostaa yleisöä aina. Tero Pitkämäkeä ei Lappeenrannassa nähdä, mikä ei tullut Auviselle yllätyksenä.

– Se vähän harmittaa, että kylkivaiva estää Oliver Helanderin osallistumisen. Nyt jännitetään, pystyvätkö Toni Kuusela ja Lassi Etelätalo haastamaan Antti Ruuskasta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Kalevan Kisat ovat koko maakunnan tapahtuma: "Emme ole kateellisia toisillemme, jos vaikka Imatralla tapahtuu jotakin tai toisin päin"5.7.2019 06.00
Urheiluliiton edustajat katsastivat Kimpisen kentän Kalevan Kisoja silmällä pitäen – liiton puheenjohtaja uskoo, että tulossa on urheilullisesti parhaat kisat vuosikausiin19.6.2019 07.00
Kalevan kisojen yhteyteen nousee Saunamaailma – ohjelmassa myös erilaisia kilpailuja10.6.2019 08.13

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat