Paikalliset

Juha Kallio ajoi kolmanneksi Pärnussa: "Minulle oli eduksi, että molempien päivien kilpailut ajettiin sateella"

Juha Kallio kilpailee viikonloppuna Alastarossa.

Timo Holländer

Road Racing SM-sarja jatkui 13.–14. heinäkuuta Pärnun Auto24ringillä. Markka Racingin kuljettajat Juha Kallio sekä Kalle Mäntysaari osallistuivat Superbike-luokkaan ja Roni Husso Star Service Cupiin.

Kelien puolesta Viron kesäpääkaupunkina tunnettu Pärnu ei näyttänyt parhaita puoliaan, vaan sade toi viikonloppuun lisää haastetta.

Haastavista olosuhteista huolimatta Markka Racingin kuljettajakolmikko onnistui kasvattamaan pistetilejään.

Imatralainen Kallio ajoi Superbike-luokassa lauantaina kolmanneksi ja sunnuntaina neljänneksi, Mäntysaaren sijoitukset olivat kahdeksas ja yhdeksäs.

Roni Husson sijoitus Star Service Cupin lauantain kilpailussa oli yhdeksäs, sunnuntaina Husso ei startannut uusintalähtöön.

Kalliolla oli perjantaina oli vain kolme lyhyttä ajokertaa, mikä ei riittänyt siihen, että pyörä olisi saatu hyväksi kuivalla kelillä. Kallio oli aika-ajossa kahdeksas.

– Minulle olikin eduksi, että molempien päivien kilpailut ajettiin sateella, sillä märällä ajaminen on enemmän tuurista kiinni. Eihän siinä tarvitse kuin pitää vauhti samana kuin kuivalla ja toivoa, että pysyy pystyssä. Jos onnistuu, on väkisinkin korkealla tuloksissa, Kallio tuumii.

Strategia toimikin kuljettajan mukaan "ihan hyvin".

– Tosin sunnuntain kilpailun olisi voinut ottaa startista lähtien hieman rajummin. Sunnuntaina ei ajettu warm upia, ja tuntui, että en saanut uusien renkaiden pintaa rikki lämmittelykierroksilla, ja ne vaikuttivat kilpailun alussa liukkailta. Kilpailun loppua kohden ajaminen alkoi sujua paremmin. Ja kaikkiaan viikonlopun tulokseen on oltava tyytyväinen, Kallio summaa.

Pärnun osakilpailun jälkeen Juha Kallio on Superbike-luokan pisteissä kolmantena ja Kalle Mäntysaaren sijoitus on kahdeksas, Roni Husson sijoitus Star Service Cupin pisteissä on 17.

Road Racing SM-sarjan seuraava osakilpailu järjestetään Alastaron moottoriradalla 27.–28. heinäkuuta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Juha Kallio valmistautuu hyvillä mielin kisaviikonloppuun Virossa: "Uskon, että pääsemme lähemmäs kärkeä"12.7.2019 13.34
Lappeenrantalainen Tuomas Tujula luo autourheilu-uraa maailmalla – viikonloppuna ohjelmassa oli ensimmäinen European GT Open -osakilpailu15.7.2019 08.09
Imatranajon kävijämäärä nousi viime vuodesta – IRRC-sarjan järjestäjät ehdottavat Imatran moottorikerholle jatkosopimusta12.7.2019 14.04

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat