Urheilu

Jani Hakanpää teki hyvän diilin rapakon taakse – NHL-sopimus tuo kulta-leijonalle liki miljoonan dollarin vuosiliksan

Keväällä jääkiekon MM-kultaa voittanut Jani Hakanpää solmi NHL-sopimuksen Anaheim Ducksin kanssa. Ducks tiedotti sopimuksesta keskiviikkoiltana Suomen aikaa, mutta seura ei julkaissut sopimuksen yksityiskohtia.

NHL-pelaajien sopimusasioita listaava Cap Friendly -sivusto osaa kuitenkin kertoa, että suomalaispuolustaja tulee tienaamaan yksivuotisen sopimuksen myötä 850 000 dollaria.

Palkka on sama myös farmissa pelatessa, mikä kertoo sopimuksen olevan yksisuuntainen.

Yksisuuntainen sopimus tarkoittaa puolestaan sitä, että jos Ducks lähettää Hakanpään farmiin, joutuu seura laittamaan miehen ensiksi siirtolistalle, josta muut seurat voivat poimia hänet vapaasti.

Näin ollen voidaan varmuudella sanoa, että Hakanpään kausi tulee alkamaan NHL:ssä eikä farmijäillä AHL:ssä.

 

Puolustaja on pelannut viimeiset neljä kautta Oulun Kärpissä. Viime kaudella mies teki 52 ottelussa 11 maalia ja 23 tehopistettä.

27-vuotias Hakanpää on viettänyt aiemmin urallaan reilut kaksi kautta St. Louis Bluesin organisaatiossa, mutta hän ei pelannut tuolloin peliäkään NHL:ssä.

– Sport Content

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Urheilu

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat