Paikalliset

Tuntikausia riehunut ukkosmyrsky aiheutti pelastuslaitoksella tehtäväsuman – keskussairaalan viemäri tulvi, Kivijärven saaressa roihusi tulipalo...

Taivaalta tuli kookkaita rakeitakin maanantai-illan myräkässä.

Lukijan kuva / Jouko Varonen

Ukkosmyrsky riehui rajuna maanantai-iltana Lappeenrannan seudulla.

Myrskyn aiheuttamia tehtäviä oli pelastuslaitoksella yhteensä 54, joista vahingontorjuntatehtäviä oli 32, automaattisen paloilmoittimen aiheuttamia tehtäviä yhdeksän, rakennuspaloja viisi, joista yksi keskisuuri, muita tulipaloja neljä, maastopaloja kaksi ja muita tehtäviä kaksi.

Tehtävien hoitamiseen osallistui yhteensä 19 palokuntaa ja noin 30 pelastusyksikköä. Pelastuslaitos perusti tilannekeskuksen Armilankadun paloasemalle, joka otti tehtävät vastaan hätäkeskukselta ja jakoi niitä edelleen pelastusyksiköille.

Pelastustehtäviä jouduttiin runsaan määrän vuoksi priorisoimaan, mikä saattoi aiheuttaa joidenkin tehtävien osalta pientä viivettä.

Pisimpään pelastuslaitoksen resursseja sitoivat Kivijärven saaressa ollut rakennuspalo, keskussairaalan sekä kahden liikekiinteistön tiloissa tapahtuneet viemäreiden tulvimiset sekä tieliikenteelle suurta haittaa aiheuttaneet alikulkujen tulvimiset.

Pelastuslaitos palasi iltamyöhällä normaalivalmiuteen, mutta sään ja tilanteen kehittymistä seurattiin tiiviisti.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Ukkoskuurot katkovat sähköjä Etelä-Karjalassa – sähköyhtiö muistuttaa tärkeistä toimintaohjeista7.9.2018 14.19
Syysmyrskyt työllistävät pelastuslaitosta suuresti – näillä vinkeillä kevennät pelastuslaitoksen väen kuormaa myräkköjen aikana28.9.2018 08.31

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat