Paikalliset

Imatralla tutkittiin kuntosalilla käymisen vaikutuksia ikääntyneiden osalta – parannusta tuli monilla elämän osa-alueilla

Tutkimuksessa selvisi, että kuntosalilla käymisellä on monia positiivisia vaikutuksia ikääntyville.

Imatran kaupunki

Imatralla on tutkittu ikääntyneiden kuntosaliryhmissä mukana olleiden fyysistä, psyykkistä ja sosiaalista toimintakykyä ja muutoksia ryhmässä mukanaolon aikana. Tutkimus toteutettiin sekä kuntotesteillä että lomakekyselynä. 

Tutkimuksen perusteella voidaan todeta, että suurimmalla osalla kuntosaliryhmään osallistuminen paransi tai piti yllä fyysistä toimintakykyä.

Fyysisen toimintakyvyn paraneminen huomattiin voiman ja lihaskunnon sekä yleisen jaksamisen parantumisena.

Osallistumisen kuntosaliryhmään koettiin vaikuttavan myös sosiaaliseen elämään ja mielialaan.

Ryhmän kanssa oli mukava liikkua ja samalla sai sosiaalisia kontakteja. 

– Vastausten perusteella voitiin päätellä, että kuntosaliryhmä voi olla joillekin todella tärkeä osa elämää, kertoo Taru Liukkonen tutkimuksestaan. 

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat