Paikalliset

Etelä-Karjalassa kumottiin perätön käsitys ensihoitajien työharjoittelusta: Ambulanssia saa ajaa, ja nyt ajoharjoittelu on mukana opetussuunnitelmissa

Sampon ensihoidon lähihoitajaopiskelijat ajoharjoittelussa.

Sampo

Eksote, Saimaan ammattiopisto Sampo ja Saimaan ammattikorkeakoulu ovat selvittäneet ensihoitajaopiskelijoiden ajoharjoitteluun liittyvää yleistä käsitystä, jonka mukaan opiskelija ei saa ajaa ambulanssia työharjoittelussa.

Käsitys osoittautui perättömäksi, ja nyt ajoharjoittelu myös työpaikalla tapahtuvan oppimisen aikana on kirjattu molempien oppilaitosten opetussuunnitelmiin.

– Harhaluulon mukaan eri organisaation ihmiset eivät voi puuttua toisen organisaation laitteeseen. Eli oletus oli, että vakuutus ei korvaa opiskelijan ambulanssilla aiheuttamaa mahdollista vahinkoa, joka tapahtuu työharjoittelun tai työpaikalla oppimisen aikana. Vakuutusyhtiöiden mukaan ongelmaa ei kuitenkaan ole missään vaiheessa ollut, koska kaikki osapuolet ovat vakuutettuja, sanoo lehtori Simo Saikko Samposta.

Saikko kouluttaa ensihoidon osaamisalan lähihoitajaopiskelijoita Lappeenrannassa.

 

Selvitystyön käynnisti Eksote, joka koki ongelmalliseksi sen, että ensihoidon opiskelijat eivät voineet ajaa ambulanssia työharjoittelun aikana, mutta työllistyessään sairaanhoitopiiriin sijaisiksi ambulanssin ajaminen oli mahdollista ensimmäisestä työvuorosta lähtien ilman minkäänlaista ajokokemusta.

Tilanteeseen tarvittiin muutosta.

– Ensihoitajien ajokoulutuksesta on aiemmin ollut eri variaatioita. Ajokoulutusta ei joko ole ollut tai sitä on järjestetty tai ostettu yksittäisinä, eritasoisina kursseina autokouluista tai yksityisiltä toimijoilta. Olemme Saimaan AMK:n kanssa ensimmäisiä oppilaitoksia, jotka saivat työelämän kanssa tämmöisen sopimuksen aikaiseksi. Eksote on ollut aktiivinen toimija tässä ja täysillä mukana, Saikko kertoo.

 

Ajaminen on iso osa ensihoitajien työtä niin perus- kuin hoitotasollakin. Siksi ajokoulutuksen mukaan ottaminen myös työharjoittelussa on luontevaa.

Harjoittelun aikaiseen ajo-opetukseen on Etelä-Karjalassa rakennettu kolmiportainen malli.

Perustasolla opiskelija harjoittelee ajoneuvon käsittelyä liikenteessä ensihoitotehtävien välissä, kuten paluumatkalla tehtävältä tai esimerkiksi tankkausreissuilla.

Seuraavassa harjoittelussa opiskelija voi ajaa niin kutsutun partioajon lisäksi ambulanssin kohteeseen, kun kyseessä on kiireetön tehtävä.

Kolmannessa harjoittelussa opiskelija pääsee ajamaan hälytysajoa sekä harjoittelemaan ajamista potilas kyydissä.

– Koulussa lähdetään liikkeelle teoriaopetuksesta, turvallisesta liikennekäyttäytymisestä sekä asennekasvatuksesta. Tärkeää on myös erityistilanteiden läpikäyminen. Lisäksi harjoittelemme ajamista ajoradalla kouluttajakoulutuksen käyneen Eksoten ensihoitajan opastuksella. Työpaikalla tulee sitten mukaan käytännön ajoharjoittelu.

 

Nykyaikaisen ambulanssin ajaminen vaatii pääsääntöisesti C-luokan ajokortin. Ammattiopistolle tyypillistä on, että osa opiskelijoista saa ajokortin vasta juuri ennen työpaikalla oppimisen alkua. Kortin saatuaan he voivat osallistua työpaikalla tapahtuvaan ajoharjoitteluun.

– Opintoihin kuuluva alkuvaiheen ajoharjoittelu tehdään suljetulla alueella, joten myös he, joilla ei vielä ole ajokorttia, pääsevät ajamaan ambulanssia, Saikko sanoo.

Ambulanssissa ensihoitajat toimivat aina työparina. Toinen ensihoitajista on hoitaja ja toinen kuljettaja, ja näitä tehtäviä hoidetaan sovitusti vuorotellen.

Kuljettajan ohella myös hoitaja osallistuu ajotilanteeseen menomatkalla kohteeseen.

– Aivan kuten lentokoneessa on kapteeni ja perämies, ambulanssissa hoitaja pystyy havainnoimaan liikennettä kuljettajan apuna. Se auttaa ennakoinnissa ja lisää turvallisuutta, Saikko toteaa.

 

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat