Puheenaihe

Kolmen lapsen kuolemaan johtanut tulipalo Levillä syttyi lattialämmityksestä – asennuksessa tehty karuja virheitä

Levillä kuukausi sitten kolme lasta surmannut tulipalo aiheutui viallisesta lattialämmityksestä. Kuvassa palon syttymispaikka.

Otkes

Kittilän Levillä 12. huhtikuuta 2019 palaneen vuokramokin tulipalo syttyi lattialämmityksestä. Palossa kuoli kolme alaikäistä lasta.

Onnettomuustutkintakeskuksen mukaan palon syttymisalueeksi rajautui noin neliömetrin kokoinen alue olohuoneessa.

– Palo syttyi lautalattian alla olleesta sähkötoimisesta lattialämmityksestä. Lämmityskaapelin asennuksessa oli tehty virheitä. Kaapeli oli taivutettu liian tiukalle mutkalle ja kiinnitetty kaapelin eristeitä vaurioittavalla tavalla, toteaa tutkinnanjohtaja Kai Valonen.

– Näiden vaurioiden johdosta kaapeli vikaantui ja sytytti sen läheisyydessä olleen puun.

Mökin olohuone oli korkeaa avointa tilaa, joten savu nousi suoraan yläkertaan. Kaikki palossa kuolleet olivat nukkumassa yläkerran huoneessa.

Alakerrassa nukkunut nuori heräsi palovaroittimeen ja soitti hätäkeskukseen nopeasti. Hän pääsi ulos, mutta yläkerrassa nukkuneita ei ollut enää mahdollista pelastaa. Lasten omista pelastautumisyrityksistä ei ole viitteitä. 

Raahen rivitalopalon 2015 tutkinnassa selvisi, että lapset heräävät palovaroittimeen huomattavasti epävarmemmin kuin aikuiset. Lisäksi jo palon alkuvaiheessa syntyvät kaasut ovat voineet tainnuttaa.

Ensimmäinen pelastusyksikkö tuli paikalle 13 minuutin kuluttua hätäpuhelun alusta.

Mökissä majoittuneet olivat vuokranneet mökin viikon ajaksi vapaa-ajan matkaa varten, joten osana tutkintaa tarkastellaan vuokramökkitoiminnan turvallisuusvaatimuksia ja -käytäntöjä.

– Suomessa on paljon vuokramökkejä, joissa vuodepaikkojen määrää on maksimoitu erilaisilla yläkerran tiloilla ja parvilla. Valitettavasti tulipalotilanteissa niistä tulee helposti surmanloukkuja. Ikkunoista voi olla käytännössä mahdotonta tai vaikeaa poistua, muistuttaa Onnettomuustutkintakeskuksen johtaja Veli-Pekka Nurmi.

Nurmen mukaan vuokramökkien palo- ja pelastautumisturvallisuutta tulee parantaa, eikä turvallisuudesta ei voi tinkiä.

Tutkinnassa tarkastellaan, miten käytännössä sähköasennusten vaatimustenmukaisuudesta varmistutaan ja miten sähkölaitteistojen huolto- ja kunnossapitotöitä tehdään. Mökin sähköjärjestelmässä oli vuosien varrella ollut häiriöitä. 

Osana onnettomuustutkintaa selvitetään tavanomaiseen tapaan myös muun muassa tapaukseen liittyvien viranomaisten toimintaa.

Tutkintaselostus turvallisuussuosituksineen valmistuu loppusyksystä 2019.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat