Paikalliset

IPV ja Etelä-Karjalan Näkövammaiset järjestävät kuvailutulkatun pesispelin elokuussa

Juha-Pekka Taskinen on innokas pesäpallomies.

Mikko Pehkonen

IPV järjestää yhteistyössä Etelä-Karjalan Näkövammaiset ry:n kanssa mahdollisuuden kuvailutulkattuun pesispeliin 11.8.2019.

Tuolloin Ukonniemessä pelataan runkosarjan viimeinen kotiottelu IPV-Hyvinkää.

Kuvailutulkkauksesta vastaa toimittaja Juha-Pekka Taskinen, jolla on kokemusta vastaavasta tapahtumasta SaiPan otteluista.

– Kun minua aikanaan kysyttiin mukaan kiekon puolelle, niin en tiennyt tarkkaan mistä on kysymys, mutta se kuulosti niin jalolta asialta, että lähdin mukaan. En pidä itseäni millään tavalla selostajana, mutta tässä on kyse paljon muustakin. Ihmiset olivat toteutukseen tyytyväisiä ja tärkeintä on se riemu, joka kokemuksesta on välittynyt.

Anni Väänänen Etelä-Karjalan Näkövammaiset ry:stä kertoo, että hän odottaa kuvailutulkkauksen uutta aluevaltausta innostuneena ja toivoo sen avaavan kansallispelin sielunmaisemaa jäsenistölle.

– Odotuksenamme on kuvailutulkkauksen avulla saada IPV:n pesäpallopelistä selkeä kokonaisuus, jossa pysymme mukana pelin kulussa sekä saamme myös kuvauksen pelin sisällöstä termistöineen.

– Toiveenamme on lisäksi hieman syventyä IPV:n tilanteeseen sarjassa. Järjestettyämme aiemmin kuvailutulkkauksia SaiPan jääkiekko-otteluihin olemme kokeneet itsemme yhdenvertaisiksi katsojiksi muiden katsojien rinnalla. Pelin mielenkiintoa on vahvistanut myös kuvailutulkkauksen ansiosta mahdollisuus kokea muiden katsojien sekä järjestäjien reaktiot eri pelitilanteiden yhteydessä.

Taskinen on aktiivinen pesäpalloilun seuraaja ja tietää, että luvassa on hyvin erilainen kuvailutulkkaus kuin jääkiekossa.

Suurimpina eroina hän näkee sen, että pesäpallo on vahvasti tilannepeli, jossa tulevia ratkaisuja on helpompi ennakoida ja toisaalta kenttäkuulutuksen merkitys tapahtuman toteuttamisessa on huomattavasti suurempi kuin jääkiekossa.

– Pesäpallossa on tavallaan pari selkeämpää elementtiä. On se lyöjä ja etenijät sekä ulkopelipelaajat. Sitä kautta kuvailutulkkaus voi olla helpommin nuotitettava ja etukäteen on jonkinlainen odotusarvo siitä miten tilanne tulee jatkumaan. Peli etenee tavallaan dynaamisemmin ja ennakoitavammin selkeämpien roolien vuoksi, Taskinen kertoo.

– Kuuluttajan rytmiin ja puheisiin pitää alkukauden aikana vielä ajatuksen kanssa perehtyä ja miettiä mitä kautta kuvailutulkkauksesta tulee suurin lisäarvo siihen päälle. Kiekossa kuulutuksilla on informaatioarvoa, mutta ei juuri lainkaan taustaa siihen, miksi jossakin tilanteessa kävi niin kuin kävi.

Yksittäistä pelitilannetta tärkeämpää on aistia fiiliksiä ja tarttua kiinni poikkeamiin. Taskinen kertoo, että kiekkopelien puolella esimerkiksi kannattajien voimakkaat reaktiot olivat usein kiinnostavampia kuin yksityiskohtaisesti kentällä tapahtuvien asioiden avaaminen.

– Se ympäristö ja äänimaisema on kiinnostava. Sen kanssa pitää mennä vaistoilla sekä luottaa siihen mitä havainnoi ja pysähtyä kertomaan siitä. Kaikki oleelliset poikkeamat pitää pystyä selvittämään hyvin. Esimerkiksi kiekkopuolella kannattajien möykkääminen muistetaan jälkikäteen paremmin kuin se kuka maalin teki tai muita yksityiskohtia.

– Pesäpallon hallipeleissä olin kotipesän takana lähellä kaarta. Se oli itse asiassa aika mielenkiintoista seurattavaa, kuinka paljon siellä tapahtuu asioita suoritusten aikana ja niitä ennen. Sitäkin haluan tuoda kuvailutulkkauksessa esiin.

Taskinen on kesällä tuttu näky Ukonniemen lehtereillä. Hän pyrkii lähestymään pesäpalloa enemmän seuraajana ja kannattajana kuin toimittajana. Kenties juuri siksi häneltä saa kattavan arvion IPV:n mahdollisuuksista tulevalla kaudella.

– Olen yrittänyt tehdä tietoisen ammatillisen eron, ettei kaikki urheilu mene pilalle kyynisenä toimittajana, Taskinen naurahtaa.

– Kyllähän se on selvää, että IPV:n minimi on pudotuspelipaikka. Pohjat on tehty hyvin ja joukkue on selvästi vahvistunut. Välieräpaikan suhteen on isoja kantoja kaskessa, mutta Joensuun ja Vimpelin jälkeen vaikuttaisi olevan aika tasaista. Nyt ei saa antaa toukokuussa yhtään eteen. Katsojana ja kannattajana luotan tuohon rosteriin, kunhan joukkue vaan suorittaa sillä tasolla mihin edellytykset ovat.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat