Viihde

Leffa-arvio: Kansallisten luontonäkymien kavalkadi

ELOKUVA Marko Röhrin luontodokumenttiuutuus on kaunis, mutta pitäisikö sen olla jotain muuta?

Luontosinfonia-elokuvassa käydään läpi vuodenkierto ja laaja kirjo eläimistöä ja luontotyyppejä.

MRP Matila Röhr Productions

Ohjaaja-käsikirjoittaja Marko Röhr on jättänyt verbaalisen kerronnan pois uusimmassa luontoelokuvassaan Luontosinfonia ja antaa kuvien ja sinfoniamusiikin kertoa tarinaa. Elokuvaa varten on kuvattu uutta materiaalia, mutta siihen sisältyy myös Röhrin ohjaamassa Järven tarinassa (2016) nähtyjä kuvia.

Dokumentti esittelee suomalaista luontoa kauneimmillaan. Siinä käydään läpi vuodenkierto ja laaja kirjo eläimistöä ja luontotyyppejä. Tavallaan näkökulma on kuitenkin hyvin kapea. Luontosinfonian luonto on kuvakirjoista ja matkailuesitteistä tuttua ”kansallismaisemaa”, koskematonta metsä- ja järviluontoa. Ihmisen olemassaolo ei kuvissa näy.

Luontosinfonia on kuin elokuvan muotoon saatettu kahvipöytäkirja: kaunis ja helposti lähestyttävä, hetken pakopaikka oravanpyörästä. Kuvat ovat lumoavia, mutta elokuva herättää myös ristiriitaisia ajatuksia.

Elokuva on jaettu lukuihin ”Alkusoitto”, ”Veden ja metsän väki”, ”Rakkauslaulu”, ”Muodonmuutos”, ”Metsän valtiaat” ja ”Elonkierto”. Luvut ovat löyhiä temaattisia kokonaisuuksia. ”Rakkauslaulussa” nähdään lintuja soitimella, ”Muodonmuutoksessa” sudenkorento kuoriutuu ja raju ukkosmyrsky tekee tuhoa metsässä.

Perinteisten luontodokumenttien tapaan tekijät ovat dramatisoineet materiaalista lukuisia pieniä jännitysnäytelmiä. Sama sininen perhonen härnää rantakalliolla päivää paistattelevaa norppaa kuin Järven tarinassa. Musiikki luo jännitteitä kalaparvien liikkeisiin ja rytmittää vesilintujen valtataistelua.

Elokuva alkaa Vantaan viihdeorkesterin valmistautuessa konserttiin, jonka musiikin on säveltänyt Panu Aaltio. Luontonäkymiin siirrytään vaikuttavien revontulien kautta. Aaltion sävellykset, joita on kuultu myös Metsän tarinassa ja Järven tarinassa, eivät jää taustalle, vaan ne ovat vahvasti läsnä kunkin kohtauksen tunnelmaa korostaen ja vahvistaen. Johanna Kurkelaa kuullaan orkesterin solistina.

Monta vaikuttavaa hetkeä on taltioitu. Lumisateen värjäytyminen verenpunaiseksi laskevan auringon kajossa on yksi komeimpia. Silti, mitä annettavaa Luontosinfonialla varsinaisesti on? Yli tunnin verran sinfoniamusiikkia ja luontokuvia alkaa unettaa. Eikö se sitten riitä, että elokuva juhlistaa suomalaista luontoa ja musiikkia?

Yksipuolisuus hallitsee maisema- ja eläinkuvausta. Sammakoiden paini järven pohjassa lukeutuu elokuvan kiinnostavimpiin hetkiin, sillä sellaista harvemmin näkee. Söpö orava järsimässä käpyään tai joutsenvanhemmat kaitsemassa jälkikasvuaan ovat sen sijaan tuttuakin tutumpaa kuvastoa.

Ilmastonmuutoksen vaikutukset ja eläinten kaventunut elintila ovat keskusteluaiheita, jotka on tästä elokuvasta rajattu pois. Jos elokuva saa ihmiset tajuamaan, miten paljon menetettävää meillä on, niin hienoa, mutta kyllä sen olisi voinut suoraankin sanoa.

Kaisa Hiltunen

* * *

Luontosinfonia

Ohjaus: Marko Röhr.

Tyylilaji: Dokumentti, musiikki.

S.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Viihde

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat