Puheenaihe

Elintapaneuvonta vähensi riskinaisten raskausdiabeteksia

Ruokavaliolla ja liikunnalla on merkittävä vaikutus raskausajan diabeteksen puhkeamiseen.

Johanna Erjonsalo

Elintapaneuvonta vähentää raskausdiabeteksen ilmaantumista korkean riskin naisilla 36 prosenttia.

Lääketieteen lisensiaatin Emilia Huvisen tuoreen väitöstutkimuksen mukaan elintapaneuvonta vaikutti myös synnytyksen jälkeiseen terveyteen.

Ensimmäisen synnytyksen jälkeisen vuoden aikana neuvontaryhmässä oli sokeriaineenvaihdunnan häiriöitä 82 prosenttia vähemmän kuin verrokkiryhmässä.

Diabetes tai sitä edeltävä sokeriaineenvaihdunnan häiriö todettiin 13 prosentilla verrokeista ja kolmella prosentilla neuvontaryhmään kuuluvista.

Raskausdiabetes todetaan Suomessa peräti 18 prosentilla raskaana olevista.

Raskaudenaikaisten vaikutusten lisäksi se kertoo myös äidin tulevasta seitsenkertaisesta diabetesriskistä.

Tutkimukseen kutsuttiin vuosina 2008-2014 korkean diabetesriskin naisia.

Heidän painoindeksinsä oli yli 30 tai heillä oli aiemmin todettu raskausdiabetes.

Yhteensä 724 naista satunnaistettiin jo ennen raskautta tai aivan alkuraskaudessa elintapaneuvonta- ja kontrolliryhmiin.

Koulutetut hoitajat antoivat ruokavalio- ja liikuntaneuvontaa kolmen kuukauden välein ennen raskautta ja raskauden aikana, sekä kuusi viikkoa, kuusi ja 12 kuukautta synnytyksen jälkeen.

Viisi vuotta synnytyksen jälkeen äidit ja lapset kutsuttiin seurantakäynnille (2013-2017).

Toisin kuin yleensä oletetaan, raskausdiabetes koskettaa myös normaalipainoisia naisia, joilla sairastuminen diabetekseen ja metaboliseen oireyhtymään viisi vuotta synnytyksen jälkeen liittyy erityisesti kehon korkeaan rasvaprosenttiin.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat

Autoihinvaraosat.fi