Paikalliset

Seksiturismi näkyy tautitilastoissa – Etelä-Karjalassa eniten kuppa- ja HIV-tartuntoja suhteessa asukaslukuun

Venäjälle suuntautuva seksiturismi piti Etelä-Karjalan myös viime vuonna HIV-tartuntojen ykkösmaakuntana Suomessa ilmaantuvuudella mitattuna.

Etelä-Karjalan sairaanhoitopiirissä Hi-virus todettiin 6,1 henkilöllä sadasta tuhannesta.

– Meillä näkyy selvästi, että HIV-potilaiden kohdalla yliedustettuina ovat iäkkäämmät miehet. Yleisimmin tartunta on peräisin Venäjältä, maksetusta, suojaamattomasta seksistä, sanoo Eksoten infektioylilääkäri Pekka Suomalainen.

Koko Suomen tasolla jo yli puolet HIV-tartunnan saaneista ovat ulkomaalaistaustaisia.

Iäkkäät miehet yliedustettuina HIV-tartunnoissa.

– Täällä meillä on päinvastoin. Suurin osa tartunnan saaneista on niin sanottuja kantasuomalaisia, Suomalainen sanoo.

Myös kupan eli syfiliksen kohdalla Etelä-Karjalassa ilmaantuvuus on Suomen suurinta. Ylilääkäri Suomalainen kuitenkin muistuttaa, ettei mistään epidemiasta ole kyse: kummankin sairauden määrällinen esiintyminen Etelä-Karjalassa on vähäistä. Pääkaupunkiseudulla on menossa laajemmat kuppa- ja tippuriepidemiat.

– Esimerkiksi kuppaa on todettu tänä vuonna neljä uutta tapausta Etelä-Karjalassa.

Ylilääkäri Suomalainen sanoo, että lääkärit eivät aina muista testata HIV:n tai kupan varalta.

– Molemmat taudit saattavat aiheuttaa hyvin monenlaisia oireita, ja potilaita saatetaan ensin tutkia monilla muilla tavoin, ennen kuin päädytään ottamaan esimerkiksi HIV-testi, Suomalainen sanoo.

– Ongelma on, että vaikka näihin tauteihin on nykyään hyvinkin yksinkertaiset, helpot ja halvat tutkimukset, niin niiden testaaminen ei aina tule mieleen.

Ylilääkäri kehottaakin tekemään sukupuolitautitestit, myös HIV:n varalta, jos on harrastanut maksettua ja etenkin suojaamatonta seksiä ulkomailla.

Kansanterveydellisesti merkittävin rasite on Etelä-Karjalassakin influenssa.

– Sitäkin vastaan on hyvät mahdollisuudet suojautua, Suomalainen muistuttaa.

– Tänä vuonna kansallisessa influenssarokotusohjelmassa on mukana tehokkain saatavilla oleva, neljää eri virusta vastaan suojaava rokote.

Lisää aiheesta

Etelä-Karjalassa ennätysmäärä hiv-tartuntoja 30 vuoteen – turvaseksipartiot tarjoavat nimetöntä testausta Nuijamaalla3.10.2018 08.15
Uusi palvelu Imatralaisen lukijoille: Tilaa maksuton uutiskirje sähköpostiisi!12.5.2018 05.38

Tilaa uutiskirjeemme

Saat joka päivä klo 14 sähköpostiisi koosteen päivän kiinnostavimmista jutuista!

Tilaa tästä

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat

Autoihinvaraosat.fi