Paikalliset

Vuosien hiljaiselo on päättymässä – MLL Imatran paikallisyhdistys aktivoituu viimein

Lilli Vertanen (vas.) ja Virpi Jääskeläinen kannustavat ottamaan rohkeasti yhteyttä, jos Imatran MLL:n toiminta kiinnostaa. Naiset uskovat, että jos toimintaan saataisiin nykyistä enemmän väkeä, yhdistyksellä olisi paremmat mahdollisuudet vaikuttaa esimerkiksi kaupungin päätöksentekoon.

Tuija Horttanainen

Mannerheimin Lastensuojeluliiton Imatran paikallisyhdistys aktivoituu vuosia kestäneen hiljaiselon jälkeen. Viime vuosina lähes ainoa vakituinen toimintamuoto on ollut perhekahvila.

Hiljaisten vuosien taustalla on monesta muustakin yhdistyksestä tuttu syy: ihmisillä on elämässään niin paljon kaikkea, että yhdistystoimintaan ei riitä rahkeita.

Hallituksen puheenjohtaja Lilli Vertanen ja rahastonhoitaja Virpi Jääskeläinen muistuttavat, että toimintaan voivat tulla mukaan kaiken ikäiset ihmiset.

– Ei suinkaan tarvitse olla lapsiperheen vanhempi. Esimerkiksi nuorisoa toivoisimme saavamme mukaan nykyistä enemmän.

Vertanen ja Jääskeläinen laskevat, että aktiivisia toimijoita yhdistyksessä on alle 10.

– Jos meitä olisi vaikka parikymmentä, pystyisi jo tekemään enemmän kaikenlaista ja jakamaan hommia. Ideoitakin tulisi varmasti enemmän väkimäärän kasvaessa.

Kaksikko korostaa, että heihin voi ottaa rohkeasti yhteyttä ja kuulostella, sopisiko yhdistystoiminta osaksi omaa elämää.

– Ei tarvitse pelätä, että heti sitoutuu johonkin, he naurahtavat.

– Tässä pääsee vaikuttamaan siihen, mitä omassa kaupungissa tapahtuu. Jos meitä olisi enemmän, uskomme, että myös kaupungin päätöksentekoon voisi vaikuttaa.

Perhekahvila toimii tällä hetkellä Kipinän tiloissa. Sen osalta ollaan kuitenkin avoimia uusille avauksille ja yhteistyökuvioille.

– Perhekahvila voisi toimia vaikkapa jossain Citymarketin tyhjistä liiketiloista. Muuna aikana tilassa voisi olla muuta toimintaa. Olisi hienoa, jos jonkin hankkeen kautta saisi vaikka vuodeksi työntekijän, joka olisi aina paikalla.

Perhekahvila on toiminut pääosin ilman vetäjää, mutta syksyllä perhekahvilassa nähdään lähihoitajaopiskelijoita osana omia opintojaan.

Mistä kaikki sai alkunsa?

Mannerheimin Lastensuojeluliitto perustettiin 4.10.1920.

Perustava kokous pidettiin tuona päivänä kenraali Mannerheimin kotona Helsingin Mariankadulla.

Järjestölle annettiin nimeksi Kenraali Mannerheimin Lastensuojeluliitto.

Kenraali Mannerheim nimettiin liiton kunniapuheenjohtajaksi.

www.mll.fi

Lisää aiheesta

MLL:n paikallisyhdistyksen kirpputori tekee paluun Imatralla – vastaava tapahtuma Joutsenossa on ollut viime vuosina huippusuosittu12.7.2018 07.00
MLL etsii uusia tukihenkilöitä mukaan toimintaan – oma koulutus toteutetaan syksyllä Imatralla1.4.2018 06.00
MLL lahjoitti Uudet lelut neuvolaan – Imatran hyvinvointineuvolan lelut jouduttiin muutossa heittämään roskiin28.4.2017 06.00

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat

Autoihinvaraosat.fi