Paikalliset

Maasotakoulun johtaja vaihtuu

Koulunjohtaja eversti Asko Muhonen yhdessä varusmiehen kanssa Pohjoinen 18 -harjoituksessa touko-kesäkuussa Rovajärvellä. Maasotakoulu ja koulunjohtaja Muhonen johti kyseisen harjoituksen.

Puolustusvoimat

Eversti Asko Muhonen luovuttaa koulunjohtajan tehtävät eversti Kari Pietiläiselle torstaina 28. kesäkuuta 2018 kello 14 Maasotakoululla Lappeenrannassa.

Muhonen on toiminut Maasotakoulun johtajana vuodesta 2015. Hän siirtyy koulunjohtajan tehtävästä Naton esikuntaan Hollantiin kansainvälisiin tehtäviin.

– Kolme vuotta on kulunut nopeasti ja aika on ollut mieluinen. Tämä on ollut sotilasurani hienoin tehtävä. Koulu toimii hienosti. Maavoimallinen tutkimus menee edessä, ammattisotilaiden koulutus tähtää tulevaisuuteen ja reserviupseerikoulutus tuottaa keskeiset reservin sotilasjohtajamme, Muhonen sanoo.

Eversti Kari Pietiläinen on ennen Maasotakoulun johtajan tehtäviään toiminut muun muassa Maavoimien suunnittelupäällikkönä Mikkelissä ja esikuntapäällikkönä Kainuun prikaatissa.

– Minulle tämä on suuri kunnia. Pyrin toimimaan siten, että olen osoitetun luottamuksen arvoinen. Laitan siihen kaiken osaamiseni ja persoonani.

– Koulu on erinomaisessa kunnossa. Koulutuksemme tulee olla ajan hermolla joka hetki. Maasotakoulu on Koulutus 2020 -uudistuksen ytimessä. Ohjelman avulla puolustusvoimat parantaa entisestään sodan ajan joukkojen kyvykkyyttä ja tehostaa koulutusta sekä hyödyntää digitalisaation mahdollisuuksia. Muita muutostekijöitä ovat ainakin maavoimien valmiuden jatkuva parantaminen ja kasvava kansainvälinen yhteistyö.

– Asetetaan tavoitteeksi, että jokainen maasotakoululainen tuntee osallistuvansa yhteisen tulevaisuuden tekemiseen. Yhteistyö on voimaa ja ensikontaktien jälkeen minulla on tunne, että eri osiemme isäntäkaupungit, kotimaakunnat ja järjestöt ovat tukenamme tulevaisuuden tekemisessä.

Maasotakoulu kouluttaa ammattisotilaita ja varusmiehiä viidellä paikkakunnalla.

Maasotakoulu on Maavoimien puolustushaarakoulu, jonka Lappeenrannan yksikössä toimii osa esikunnasta ja koulutuskeskuksesta, Jalkaväkikoulu ja Pioneerikoulu. Maasotakoulun muut yksiköt sijaitsevat Haminassa, Hattulassa, Kankaanpäässä ja Riihimäellä.

Maasotakouluun kuuluu myös Maavoimien tutkimuskeskus, joka on nykyaikainen, usealla paikkakunnalla toimiva asiantuntijaorganisaatio.

Tutkimus- ja kehittämisosaston keskeisin tehtävä on suorituskykyjen suunnittelua, kehittämistä, käyttöä, hankkeita sekä hankintoja tukeva tutkimus ja kehittäminen sekä edellä mainittuja tukeva kokeilu- sekä testaustoiminta.

Maasotakoulu on Lappeenrannan teknillisen yliopiston lisäksi ainoa yliopistotasoista koulutusta tarjoava oppilaitos Lappeenrannassa.

Tilaa uutiskirjeemme

Saat joka päivä klo 14 sähköpostiisi koosteen päivän kiinnostavimmista jutuista!

Tilaa tästä

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat

Autoihinvaraosat.fi