Paikalliset

Heinäkuussa Imatralla on auki vähimmillään alle puolet päiväkodeista – lasten kesähoidon tarve kasvussa

Lasten kesähoidon tarve on kasvanut Imatralla. Syynä on se, että yhä useampi vanhempi on saanut työpaikan. Kuvituskuva.

arkisto / Päivi Tuovinen

Viiden viikon mittainen kesäkeskeytys Imatran päiväkodeissa alkaa juhannuksen jälkeen.

Kesäkeskeytys tarkoittaa lyhyesti sanottuna sitä, että kaikki päiväkodit eivät ole tuona aikana auki.

– Menemme pitkälti aiempien kuvioiden mukaan. Heinäkuussa päiväkodeista on auki vähimmillään neljä, eli alle puolet. Lähipäiväkotien toimintaa yhdistetään, samoin vuorohoito yhdistyy toimimaan Vuoksenniskalla, kertoo varhaiskasvatuspalveluiden päällikkö Minna Leinonen.

Vuorohoidon osalta kesäkeskeytys ei ole tänä vuonna viittä viikkoa, vaan kolme.

– Tämä johtuu siitä, että vielä juhannuksen jälkeen on erittäin paljon lapsia, jotka tarvitsevat hoitoa. Niinpä vuorohoitoyksiköt yhdistyvät vasta 9.7. Viikonloppujen osalta yhdistyminen tapahtuu heti juhannukselta.

Lisääntynyt hoitotarve johtuu Leinosen mukaan työmarkkinoilla tapahtuneesta muutoksesta.

– Tämä alkoi näkyä heti lomakauden alkaessa, että vanhemmat ovat päässeet töihin.

Käytännössä kaikki Imatran päiväkodeissa olevat lapset viettävät lomaa jossain vaiheessa kesää. Jos näyttää siltä, että joku lapsista on hoidossa aivan koko kesän, asia otetaan puheeksi perheiden kanssa.

– Lastenkin on hyvä saada välillä lomaa omasta arjestaan.

Subjektiivinen päivähoito-oikeus antaa vanhemmille mahdollisuuden olla itse lomalla ja pitää lapset päiväkodissa. Leinosen mukaan ilmiö on olemassa myös Imatralla, mutta se ei korostu. Jotkut vanhemmat voivat tehdä esimerkiksi niin, että ovat viikon ”omalla” lomalla, ja lapset ovat hoidossa.

Osalla voi olla sellaisia kesäprojekteja, kuten remontti, joiden yhteydessä lasten hoitaminen on hankalaa.

– Perheet tekevät omat ratkaisunsa, ja heillä on siihen oikeus.

Imatran päiväkodit

Kunnalliset päiväkodit ovat avoinna kello 6.30–17.00 ja tarvittaessa kello 6.00–18.00.

Vuorohoitoa järjestetään Vuoksenniskan vuoropäiväkodissa (ilta-, viikonloppu- ja yöhoito) sekä Mikonpuiston päiväkodissa (aamu-, ilta- ja lauantaihoito).

Avointa varhaiskasvatusta tarjotaan Rajapatsaan päiväkodilla leikkikerhon ja perhekerhon muodossa .Kerhot noudattavat esi-ja perusopetuksen toimintapäiviä ja ne on tarkoitettu lapsille, jotka eivät ole päivähoidossa.

Lähde: Imatran kaupunki

Lisää aiheesta

Lappeenrannan kesäkeskeytys hoidetaan seitsemän päiväkodin voimin – osa lapsista on koko kesän pois hoitopaikasta14.6.2018 08.00
Paljonko kodistasi on matkaa lähimpään kauppaan, päiväkotiin tai terveysasemalle? Tässä ovat suomalaisten keskiarvot20.4.2018 07.30
Ärräpäät lentävät joskus jopa päiväkodin ruokapöydässä – aikuisella voi olla hymyssä pitelemistä12.3.2018 06.00

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat

Autoihinvaraosat.fi