Puheenaihe

Uusi ilmiö puhuttaa asuntokaupassa – "Hyvätuloisetkin ovat vaikeuksissa"

Kuvituskuva.

Sauvo Jylhä

Jopa ennätysvilkkaaksi täksi vuodeksi ennustettu asuntokauppa uhkaa tyrehtyä asuntolainoja myöntävien pankkien nihkeyteen, varoittaa Suomen Kiinteistönvälittäjien etujärjestö SKVL.

Järjestö julkaisi tiistaina markkinaennusteensa, jossa todetaan, että asuntomarkkinoilla on nähtävissä edelleen vahva positiivinen vire.

Uudeksi ilmiöksi SKVL nostaa lainansaannin hankaluudet sekä pankkipalvelujen saatavuuden heikentymisen. Pankit ovat järjestön mukaan nyt tulppana asuntokaupassa.

– Nämä ovat herättäneet huomioita välittäjien keskuudessa. Usein kauppa-aikojen saaminen on tuskan takana pankin vanhoille asiakkaillekin, järjestö kertoo tiedotteessaan.

Kiinteistönvälittäjät arvioivat, että lainaneuvottelut ovat nykyisin hitaita, eivätkä hyvätuloisetkaan vuokralta omaan asuntoon mielivät asiakkaat tahdo saada asuntolainaa. 

Ilmiö on uusi, jos myös maksukykyiset asiakkaat siitä kärsivät.

Pankit ovat kertoneet aiemmin tänä vuonna, että lainaehdot vaihtelevat nyt entistä enemmän sen mukaan, millainen on asiakkaan taloudellinen tilanne.

Niin sanotut hyvät asiakkaat ovat tänä vuonna saaneet lainoja erittäin edullisesti, jopa 0,25 prosentin marginaalilla. 

Toisaalta pankit ovat olleet kiireisiä, kun vanhat asiakkaat ovat kilpailuttaneet asuntolainojaan uusiksi saadakseen parempia lainaehtoja.

SKVL pelkää, että heinäkuun alussa tilanne vielä hankaloituu, kun asuntolaina-asiakkailta vaadittava omarahoitusosuus nousee 15 prosenttiin muilta kuin ensiasunnonostajilta.

– Se tulee vaikuttamaan jonkin verran asuntokauppaan. Kauppamäärät nousevat kesäkuussa ennen asetuksen voimaantuloa ja laskevasti hieman sen jälkeisinä kuukausina.

Voimistuva ilmiö asunto- ja vuokramarkkinoilla ovat myös ulkomaalaiset asiakkaat.

Etenkin vuokramarkkinoilla ulkomaalaisten osuus on yhä merkittävämpi, ja eniten heitä on pääkaupunkiseudulla.

– Viimeisen 12 kuukauden aikana pääkaupunkiseudulla lähes 4 prosenttia asiakkaista oli muita kuin Suomen kansalaisia, kun taas Itä- ja Keski-Suomessa osuus jäi alle prosenttiin.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Poksahtaako asuntokupla vähävaraisten silmille Suomessa? – Tutkija varoittaa 2000-luvun alun USA:n kohtalosta3.6.2018 10.20

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat

Autoihinvaraosat.fi