Paikalliset

Mansikkalan vanhalla koululla vakavaa ilkivaltaa: soittimia tuhottiin, niiden päälle virtsattiin, lasiovi hajotettiin...

Kuvituskuva.

Lotta Åberg / Arkisto

Mansikkalan vanhalla koululla on tehty perjantain vastaisena yönä ilkivaltaa. Ilkivalta tulee maksamaan useita kymmeniä tuhansia euroja.

Puhdistusta ja muuttoa odottaneet kitarat, rummut ja kosketinsoittimet on tuhottu. Esimerkiksi kitaroista on katkottu kaulat, rummut tuhottu kokonaan ja muita soittimia kaadettu. Lisäksi laitteiden päälle on virtsattu.

Myös koulun maitokylmiön lasiovi on hajotettu. Laite odotti niin ikään puhdistusta ja siirtoa koulun väliaikaisiin keittiötiloihin.

Tuhon kohteeksi joutui lisäksi videotykkejä ja tietokoneita.

Tilat olivat lukittuja, mutta ilkivallan tekijät ovat murtautuneet niihin.

– Murrosta ja tavaroiden rikkomisesta on tehty tänään ilmoitus poliisille, joka kävi tutkimassa paikkaa, kaupungin tilahallinta- ja turvallisuuspäällikkö Sami Turunen sanoo.

Rikottu omaisuus oli kiinteistön osassa, missä purkua ei ole vielä aloitettu. Tavarat oli määrä korjata pois ensi viikon aikana. Nyt muuttoaikataulua aikaistettiin, ja kylmälaitteet siirrettiin perjantaina pois.

– Lisäksi olemme tehostaneet alueella valvontaa, Turunen kertoo.

Myös Mansikkalan moduuleiden pihalla on pidetty edellisenä päivänä nuotiota. Tekijät ovat tallentuneet valvontakameraan.

Lisää aiheesta

Kesäkukat ilmestyvät pian katukuvaan Imatralla – ilkivalta yleensä vähäistä31.5.2018 07.00
Vauvan kanssa muskarimatkalla ollut äiti järkyttyi pikkupoikien ilkivallasta: "Lumikokkareen pudotus oli kohdistettu Oliveriin"17.3.2018 06.00
UV: Koskentorissa vesivahinko, tuhojen laajuus ei vielä selvillä18.5.2018 13.08

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat

Autoihinvaraosat.fi