Paikallisurheilu

Lappeenrannan lentokenttä juhlii 100-vuotista taivaltaan – tiedätkö, mitä lentokentän virallisena perustamispäivänä tapahtui?

Ensimmäiset Lappeenrantaan laskeutuneet koneet. Nieuport 11 laskeutuu leirikentälle kaupungin suunnalta kapteeni Alderheimin ohjamana hänen suoritettuaan ensimmäisen silmukan Suomessa. Etualalla D.F.W. CV-koneita.

Kari Martiala

Vanhalle ratsuväen leirikentälle rakennettiin 1918 Suomen ensimmäinen lentokenttä.

Kentän 100-vuotisjuhlallisuuksia vietetään Lappeenrannassa 8.5.2018 Avoimien ovien merkeissä.

Tapahtumassa nähdään kaluston esittely ja alueen ilmailutoimijoiden tapahtumia. Juhlapäivän ajan myös Karjalan Ilmailumuseo on avoinna, vaikka virallisesti kesän avajaisia vietetään vasta 27.5.

– Lentokenttä on rakennettu Rakuunakillan vanhalle tontille. Leirin alueella on edelleen tiilestä muurattuja ratsastusesteitä, jotka löytyivät, kun pensaikkoa raivattiin. Ja koska tämä on ratsuväen entinen kenttä, myös Maasotakoulu on kutsuttu mukaan, Lentoaseman päällikkö Petteri Lehti kertoo.

Päivä alkaa seppeleen laskulla Vapaussodan lentäjien muistomerkille ja samaan aikaan nähdään kahden Hornetin suorittama ylilento. Utin Jääkärirykmentti toteuttaa maahanlaskunäytöksen NH-90 helikopterilla.

– Suomen paras lentoasemaravintola, Vanha Pilotti, on auki joka päivä ja se on yleensä aina täynnä. Päivisin siellä käy lounaalla noin 100 henkeä, Lehti kehaisee.

Lentokentän virallinen perustamispäivä on 10. toukokuuta 1918. Tuolloin Antrean Päähklahdella sijainneesta Ilmailupataljoona II:sta kelirikkoa pakoon siirretyt maatoimintakoneet laskeutuivat ensi kertaa tälle tsaarin ratsuväen käyttämälle entiselle harjoituskentälle.

Ensimmäiset koneet olivat tyyppejä: Nieuport 10, 17, ja 23, sekä C.F.W. C.V, ja N.A.B. typ 9 Albatros, ja N.A.B. typ 17 Albatros Jagare.

Vähän aikaisemmin oli joukko venäläisiä lentäjiä, heidän joukossaan veljekset Igor ja Oleg Zaizewsky, loikannut punaisesta Pietarista valkoiseen Suomeen, ja tuoneet mukanaan Antrean Päähklahdelle viisi Nieuport -konetta.

Muutama Nieuport oli saatu myös Tampereen valtauksen yhteydessä, venäläisten jättäminä. Venäjältä loikanneet lentäjät sitoutuivat myös toimimaan koko sodan ajan lentäjinä ja kouluttajina.

Kentällä aloitettiin heti keväällä 1918 ohjaaja- ja tähystäjäkoulutus saksalaisen, lentoaseman ensimmäiseksi päälliköksi nimitetyn luutnantti von Bülovin, sekä Venäjältä loikanneiden ohjaajien johdolla.

Toiminta jäi kuitenkin varsin lyhytaikaiseksi, niinpä koko kalusto siirrettiin jo muutaman kuukauden kuluttua Uttiin ja sieltä edelleen Santahaminaan, joissa ohjaajakoulutusta jatkettiin.

Kenttä uinui ruususen unta parikymmentä vuotta ja toiminta oli vähäistä, kunnes talvisodan kynnyksellä sen laidalle sijoitetun Kanta-aliupseerikoulun yhteydessä sijainneeseen panssarihalliin perustettiin huoltoyksikkö ilmavoimien eri lentoyksiköiden koneitten korjausta varten. Kentältä toimi myös Fokker-kalustolla varustettu hävittäjälentue.

Jatkosotaan lähdettäessä kentälle oli sijoitettu ilmavoimien yksiköitä, kunnes rintaman siirtyessä kauemmaksi itään, kenttä jäi etupäässä huoltokentäksi. Sodan lähetessä loppuaan, oli toiminta kentällä vilkasta. Sinne olikin sijoitettu kesäkriisin 1944 aikana koko maan parhaat hävittäjävoimat.

Ilmeisesti Lappeenrannan kentällä toimi samaan aikaan peräti 10 Mannerheim-ristin ritaria, kun Imolan kenttä tyhjennettiin.

Sodan jälkeen lentotoiminta kentältä kiellettiin valvontakomision toimesta, ja pääsi uudelleen käyntiin vasta vuoden 1951 keväällä. Tänä päivänä kenttää käyttää Lappeenrannan Ilmailuyhdistys, sekä tilaus- ja reittilentoliikenne.

Jutun lähteet: www.karjalanilmailumuseo.fi (Karjalan Ilmailumuseo/Kaakkois-Suomen Ilmailumuseoyhdistys ry) ja http://lppairport.fi (Lappeenranta Airport).

 

Teksti: Kari Martiala

Juttua muokattu 7.5. klo 9.25: muokattu tapahtumapäivän aikataulua.

Avoimien ovien ohjelmaa

12.00  Seppeleen lasku Lappeenrannan ilmailun muistomerkillä ja Hornet ylilento  (Kannuskadun ja Puhakankadun risteyksessä)

 

13.00  Laskuvarjohyppääjä tuo Suomen lipun kentälle

 

13.15  Tilaisuuden avaus lentoasemarakennuksen kentän puolella

 

14.00  Utin jääkärirykmentin helikopterien näytös

 

12.45 - 18.00  Kentän portit avoinna

 

Lohikeittoa on tarjolla 350 ensimmäiselle vieraalle.

 

Lisätietoa tapahtumasta http://lppairport.fi/100vuotta.

 

 

 

Tilaa uutiskirjeemme

Saat joka päivä klo 14 sähköpostiisi koosteen päivän kiinnostavimmista jutuista!

Tilaa tästä

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikallisurheilu

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat

Autoihinvaraosat.fi