Lappeenrannan Lentoasema Oy:n johtaja: Ryanairin lennot lisäävät myös muiden kiinnostusta

Ari Toivonen

MATKAILU   Lappeenrannan lentokenttä on valmis matkailumäärän kasvuun.

Lappeenrannan lentokentällä on valmistauduttu lentomatkustajien määrän kasvuun.Lappeenrannan Lentoasema Oy:n toimitusjohtaja Eija Joro sanoo, että kaavoituksessa on huomioitu mahdollisen lisärakentamisen tarve ja esimerkiksi pysäköintitilojen laajentamiseksi on olemassa suunnitelmat.

Joron mukaan terminaalin uusiminen olisi iso investointi ja hän huomauttaa, että nykyisissä tiloissa voidaan hoitaa huomattavasti nykyistä suurempi matkustajamäärä. Se vaatii kuitenkin aikataulujen sovittamista.

– Nykyisissä tiloissa pystymme hoitamaan jopa 200 000 matkustajaa vuodessa, jos lennot tulevat tänne peräkkäin. Terminaalitilat ovat kuitenkin vanhat, eivätkä ne mahdollista kahden suuren koneen hoitamista samanaikaisesti. Teemme näissä nykyisissä tiloissa pieniä korjauksia, mutta koko ajan joudumme pohtimaan sitä, mitä vanhaan rakennukseen kannattaa investoida.

Lappeenrannassa varaudutaan ja pyritään Joron mukaan liikenteen kasvattamiseen. Hän on hyvin tyytyväinen nykyiseen tilanteeseen, jossa eri toimijat markkinoivat Saimaan tuomia mahdollisuuksia ja puhuu turistivirtojen saamisesta koko Saimaan alueelle.

– Ryanairilla on hyvä mielikuva matkustajien silmissä. Näkyvyys, jonka me sitä kautta saamme, on valtava. Esimerkiksi Italiassa on käynnissä kampanja, jossa Lake Saimaa -brändiä nostetaan tietoisuuteen. Myös Visit Finland panostaa tällä hetkellä Lakeland -matkailuun. Meillä on hyvä momentum juuri nyt.

Ennen nykyistä pestiään Joro ehti tehdä pitkän uran Finnairin palveluksessa. Työpaikka muuttui, mutta kuten Joro sanoo, kyseessä ei ollut hyppy tuntemattomaan.

– Näkökulma on erilainen, työ ei juurikaan. Iso osa nykyisessä roolissani on matkailun kehittämistä ja yhteistyötä lentoyhtiöiden kanssa. On hyvä, että ymmärrän myös lentoyhtiöiden näkökulman. Mitä voitaisiin todella tehdä, että lentoyhteys saadaan rakennettua ja myös pidettyä täällä.

Nykyisessä työssä Joro sanoo viihtyvänsä. Hänen mukaansa täällä on helppo toimia ja ihmiset ovat helposti lähestyttäviä.

– Olemme kasvupolulla. On mietittävä, miten jatkamme. Tavoitteena on saada kentälle toimintoja, joita voisivat käyttää myös muut kuin lentomatkustajat. Tämä on ammatillisesti mielenkiintoista.

Joron mukaan Lappeenrannassa on aito mahdollisuus kasvattaa liiketoimintaa. Yhtiön toiminta on kustannustehokasta ja sitä tukee hyvä yhteistyö kaupungin kanssa.

Lappeenrannan Lentoasemalla oli vuosi sitten valmis sopimus lentoliikenteen aloittamisesta, mutta se kaatui silloin maakuntajohtaja Matti Viialaisen toimiin. Asia, josta Joro ei ole halukas puhumaan.

Menneen sijaan Joro sanoo katsovansa eteenpäin ja sanoo, että Ryanairin lennot lisäävät myös muiden kiinnostusta Lappeenrantaa kohtaan.

– Me käymme neuvotteluja useiden yhtiöiden kanssa. Tällaiset neuvottelut ovat hyvin pitkäjänteisiä ja nyt esimerkiksi aloitetaan keskusteluja jo seuraavasta kesästä.

Joron mukaan kiinnostus Lappeenrannan kenttää kohtaan on kasvanut ja alueen uniikki sijainti herättää mielenkiintoa.

– Venäjän läheisyys. Saimaa. Suorat yhteydet erityisesti saksankieliseen Eurooppaan kiinnostavat meitä. Siellä Suomi on tunnettu ja esimerkiksi Visit Finland on tehnyt paljon työtä alueella.

Written by:

Ota yhteyttä

 

 

Autoihinvaraosat.fi