Paikalliset

Saimaan Juomatehdas muuttaa nimensä

Saimaan Juomatehdas toimii jatkossa uudella nimellä.

Saimaan Juomatehdas

Suomen suurimpiin pienpanimoihin lukeutuva Saimaan Juomatehdas muuttaa nimeään. Saimaan Juomatehdas tunnetaan jatkossa nimellä Saimaa Brewing Company.

Samassa yhteydessä panimo selkiyttää ja uudistaa tuotevalikoimaansa. Uudistunut tuotevalikoima on jo alkanut rantautua kauppoihin.

– Uudistuksen avulla pystymme kertomaan panimomme tarinan ja arvot asiakkaillemme yhä paremmin. Vastuullisuus, kotimaisuus ja puhtaat raaka-aineet ohjaavat kaikkea toimintaamme ja tukevat meitä tavoitteidemme saavuttamisessa. Samalla uudistimme tuotevalikoimaamme vastaamaan paremmin nykypäivän tiedostavien kuluttajien tarpeita, toimitusjohtaja Jussi Laukkanen perustelee.

Brändiuudistuksella tähdätään myös aseman vahvistamiseen koventuvassa kilpailussa.

Panimo tavoittelee kotimaan markkinaosuuden kasvattamisen ohella tulevaisuudessa sijaa myös kansainvälisillä markkinoilla.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat