Puheenaihe

Tutkija pöllyttää siitepölyennusteita – "Vähän sama kuin kertoisi millainen on koko kesän sää"

Sadat tuhannet suomalaiset kärsivät koivuallergiasta. Myös leppä aiheuttaa runsaasti oireita.

Mervi Neste / arkisto

Kevät antaa jo merkkejä itsestään Etelä-Suomessa, mutta kevään siitepölytilannetta on vielä hyvin vaikea ennustaa.

Etelä-Karjalan Allergia- ja ympäristöinstituutin tutkija Juha Jantunen kertoo, että hänelle esitetään joka kevät sama kysymys: Millainen siitepölykevät on tulossa?

– Kysymys kevään siitepölyn määristä kuulostaa vähän samalta kuin, että kerro minkälainen on koko kesän sää. Paljon ei voi kertoa ja nekin mitä arvaa, voi mennä pieleen, hän sanoo Allergia-, iho- ja astmaliiton tiedotteessa.

Mittalaitteiden tarkkuudesta ennusteet eivät ole kiinni.

Etelä-Karjalan Allergia- ja ympäristöinstituutti seuraa siitepölyn määrää ilmanäytekeräimillä. Niiden avulla voidaan määrittää ilman hiukkaspitoisuus kahden tunnin tarkkuudella.

Siitepölypitoisuus luokitellaan asteikoilla matala, kohtalainen tai suuri.

Matalassa pitoisuudessa vain herkimmät allergikot oireilevat ja suuressa useimmat allergikot saavat oireita.

Myös sää on siitepölyn määrän arvioinnissa tärkeä tekijä, ja se vaihtelee. Ilman lämpötila, tuulten voimakkuus ja suunta vaikuttavat siitepölymääriin nopeasti.

Pääsääntö on, että lepän siitepölyä on ilmassa huhtikuussa ja koivun vuoro on toukokuussa.

– Lepän ja koivun kukinta oli viime vuonna heikkoa, joten tänä keväänä siitepölymäärät voivat olla keskimääräistä suurempia, Jantunen arvioi tiedotteessa.

Koivun kukinnalla on taas ollut Etelä-Suomessa jo parikymmentä vuotta vuorovuotinen rytmi.

Parillisina vuosina pölyä on ollut enemmän kuin parittomina. Viime keväänä koivuallergiset pääsivät suhteellisen helpolla.

Allergiaoireita voi helpottaa joko antihistamiineilla tai paikallisesti silmätipoilla ja nenäsumutteilla.

Siitepölykauteen on hyvä varautua hankkimalla tarvittavat lääkkeet kotiin hyvissä ajoin. Niiden käyttöä ei kuitenkaan tarvitse aloittaa turhan aikaisin.

Kärsitkö siitepölyallergiasta?

Kyllä
81% (56 ääntä)
En
19% (13 ääntä)
Ääniä yhteensä: 69

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat