Puheenaihe

Kuvat: Miltä maistuvat sirkkapitsa ja matowokki? – Näin sujui Suomen ensimmäinen hyönteisruokakurssi

Sirkkaa tarjolla! Riina Seppälä ja Anniina Raulahti kokkasivat keskiviikkona Leppävaarassa meheviä hyönteisruokia. Kyseessä oli tiettävästi Suomen ensimmäinen hyönteisruokakurssi.

Päivi Tuovinen

Kun Anniina Raulahti kaatoi keskiviikkona Leppävaarassa parin desin verran kotisirkkoja pannulle paistumaan, hän rikkoi samalla omat rajansa.

– Koskaan ennen en ole hyönteisiä syönyt, mutta tänään ajattelin tehdä poikkeuksen, Rauhahti myöntää.

Yllätys oli melkoinen, kun pakastetut sirkat alkoivat paahtua pannulla ja ruoanvalmistaja tarkasteli paistosta tarkemmin.

– Onpa erikoinen ruoka, sillä tästähän voi melkein kuulla, milloin ruoka on valmista, Raulahti myhäili.

Hän ja toistakymmentä muuta innokasta kotikokkia ottivat keskiviikkona osaa Suomen tiettävästi ensimmäiselle hyönteisruokakurssille, joka järjestettiin Leppävaarassa.

Tämähän on melkein parempaa kuin Italiassa! Sirkkapitsan valmistus sai Otto Järveläisen ja Raija Marttalan mielet maireiksi. (Kuva: Päivi Tuovinen) 

– Melko moni on tullut paikalle saatuaan kurssin joululahjaksi esimerkiksi puolisoltaan tai ystävältään. Ja mikäs siinä, tämähän on hieno lahja, iloitsee kurssin vetäjä, suunnittelijaopettaja Auli Korhonen Espoon työväenopistosta.

Korhonen kokosi kurssilaisia varten monipuolisen patteriston hyönteisreseptejä, joita jokainen voi muunnella omien mieltymystensä mukaan kotioloissa.

Hyönteisruoasta kiinnostuneita riitti kurssille jonoksi asti – yksi sirkoista ja jauhomadoista innostunut oli Otto Järveläinen.

– Kyllä ruokahyönteiset kiinnostavat minua tavattomasti. Äitini on viljellyt aikoinaan etanoita ruoaksi, mutta hyönteisravinto on varmasti tulevaisuuden juttu, hän ennustaa.

Omniassa kokiksi opiskeleva Järveläinen aikoo pian ottaa hyönteiset osaksi ruokavaliotaan. Kurssilla hänen osakseen tuli valmistaa taikina sirkkapizzaa varten.

Tällaista et lähiostarin kiinalaisesta vielä saa. Kotisirkat sopivat erinomaisesti vaikkapa meheviin wokkeihin. (Kuva: Päivi Tuovinen)

– Työparini tuossa tekee kuhnurintoukkamunakasta. Kieltämättä hyvältä näyttää sekin, Järveläinen innostuu.

Kotikokeilta hyönteisruoan valmistus vaatii uudenlaista hoksaavaisuutta.

– Esimerkiksi jättijauhomadot pitää paistaa öljyssä varovasti. Jos niitä pitää liian kauan liian kuumassa öljyssä, madot saattavat poksahtaa ja roiskauttaa öljyä ympäriinsä, muistuttaa Jonas Aaltio.

– Samoin sirkkajauhetta kannattaa lisätä taikinaan maltillisesti, ei liikaa. Jos sitä laittaa enemmän kuin viidesosan, taikina hajoaa, sillä jauhetut sirkat eivät tuo taikinaan sitkoa.

Tehosekoitin tuottaa hienoa jauhetta heille, jotka eivät välttämättä halua nähdä lautasellaan kokonaisia sirkkoja. (Kuva: Päivi Tuovinen)

Otaniemeen sijoittuneen Entocube Oy:n markkinointipäällikkönä toimiva Aaltio on vakuuttunut siitä, että suomalaiset ovat nyt uudenlaisen ruokabuumin äärellä.

– Asenteet muuttuvat varmasti pian, kun hyönteisruoat tulevat yhä useammille tutuiksi.

– Pitää muistaa, että Euroopan ulkopuolella ei tunneta samaa "jauhomatoshokkia" mitä meillä, sillä kaikista maailman ihmisistä reilusti yli puolet käyttää hyönteisiä ruoakseen, Aaltio korostaa.

Hyönteisruoan kotimaisuusastetta voi nostaa varsin hyvin itsekin, sillä esimerkiksi Suomen luonnossa viihtyvät hepokatit sekä muurahaiset munineen ovat kelpoa herkkua.

Sirkkaiset välipalapatukat syntyvät kotisirkkojen, maapähkinävoin ja kikhernejauhojen avulla. (Kuva: Päivi Tuovinen)

Mehiläistarhauksesta parisen vuotta sitten kiinnostunut Irja Storgårds on keksinyt käyttöä mehiläispesän runsaasti tuottamille kuhnureille.

– Kuhnurintoukkia voi todellakin käyttää ruoaksi, vaikka paistaa niitä hunajan kera, huomasi Storgård kurssin kuluessa.

Myös välipaloiksi hyönteiset taipuvat varsin mainiosti – siitä oivana esimerkiksi kelpaavat sirkkaiset patukat, joihin käytetään kotisirkkojen lisäksi kikhernejauhetta, tattarihiutaleita ja seesaminsiemeniä.

Jättijauhomatoja, jess! Veli-Matti Mäkelälle hyönteisruoat ovat jo entuudestaan tuttuja. Espooseen hän tuli hyönteisruokakurssille Kotkasta saakka. (Kuva: Päivi Tuovinen)

Hyönteisruokien teemailta veti Espooseen väkeä aina Kymenlaaksosta saakka. Kotkalainen Veli-Matti Mäkelä on kasvattanut hyönteisiä kotonaan jo pikkupojasta saakka.

– Muutama vuosi sitten huomasin, että hetkinen: niitähän voi kasvattaa myös ruoaksi. Tähän saakka olen tilannut hyönteisiä myös ulkomailta, mutta aivan varmasti kotimainen tuotanto on kohta niin mittavaa, että se alkaa riittää Suomen markkinoille, Mäkelä iloitsee.

Illan päätteeksi kurssin väki istahti pöydän ääreen ja alkoi maistella siipiniekoista tehtyä ateriaa.

– Yllättävän hyvää. Ihan maistuu pähkinälle tai popcornille. Sopii hyvin salaatin kanssa, kuului yksimielinen arviointi.

Jonas Aaltio ja Auli Korhonen laittoivat pystyyn Espoon ensimmäisen hyönteisruokakurssin. Loppuillasta oli hetki aikaa myös veikeilyyn. (Kuva: Päivi Tuovinen)

Tilaa uutiskirjeemme

Saat joka päivä klo 14 sähköpostiisi koosteen päivän kiinnostavimmista jutuista!

Tilaa tästä

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat

Autoihinvaraosat.fi