Paikalliset

Lappeenrannasta vetäjä Imatran kouluverkkouudistukselle: "Imatra tekee historiaa"

Riina Haapala

Lappeenrannan opetustoimenjohtaja Mari Routti siirtyy helmikuun alussa Imatran kaupungille.

Routti aloittaa Imatralla projektipäällikkönä, jonka vastuualueeseen kuuluu Imatran koulu- ja päiväkotiverkon uudistuksen luotsaaminen.

Routti näkee Imatran uudistusprojektin erittäin mielenkiintoisena.

– Mielestäni palveluverkkorakenne, johon Imatra on päätynyt, on erinomainen. Näen, että niihin puitteisiin on mahdollisuus luoda todella hyvin imatralaisia lapsia, nuoria ja perheitä palveleva kokonaisuus, Routti sanoo.

Imatra keskittää koulunsa kolmeen koulukeskukseen ja niiden valmistelu on parhaillaan käynnissä. Samaan kouluun tulee luokat yhdestä yhdeksänteen sekä esiopetus. Routin mukaan tämä on hyvä asia.

– Voidaan rakentaa pedagogisesti ehyt koulupolku, Routti sanoo.

Routti pitää hyvänä myös koulujen kokoa.

– Voidaan kustannustehokkaasti toteuttaa lisäpalveluja, jos kaupunki niin päättää, kuten aamu- ja iltapäivätoimintaa. Lisäksi suunnitelmiin on kirjattu matalan kynnyksen harrastustoimintaa. Kun volyymi on riittävän suuri, tällaiset on realistista toteuttaa.

Suurempi oppilasmäärä mahdollistaa myös esimerkiksi vieraiden kielten opiskelun tarjoamisen. Julkisuudessa on myös keskusteltu Imatran erityisopetuksesta ja psykososiaalisten palvelujen toimivuudesta. Routti muistuttaa, että Imatran tuleviin yksiköihin voidaan tarvittaessa luoda melko kattavat rakenteet esimerkiksi erityisopetukseen.

– Lappeenrannan kokemusten perusteella rehtorit ovat kokeneet etuna, jos yksikössä on omat erityisopetuksen palvelut. Silloin ne ovat joustavasti käytössä eikä tarvitse odottaa pääsyä toiseen kouluun, vaan voi koulun sisällä vaihtaa ryhmää tai lisätä resurssia.

Routti näkee, että Imatra on tekemässä historiaa uudistamalla kerralla koko kouluverkon.

– Isommissa kaupungeissa tehdään vastaavaa, mutta ehkä vähän hitaammin koulu kerrallaan, Routti arvelee.

– Imatran tavoitteet vastaavat valtakunnallisia linjauksia ja uskon, että monet kaupungit tulevat tarkkaan seuraamaan prosessia ja ottamaan mallia.

Routti on työskennellyt nykyisessä pestissään 17 vuotta.

– Pidän työstäni paljon ja meillä menee hyvin. Katson, että tekee ammatillisesti hyvää huolehtia uudistumisesta ja kehittymisestä.

Routti aikoo kaksivuotisen projektin jälkeen palata Lappeenrannan kaupungille. Hän uskoo, että projektipäällikön pestistä on hyötyä nykyiseen virkaan. Imatran hyvistä käytännöistä voi ottaa mallia myös isompaan kaupunkiin.

– Pidän tärkeänä myös Imatran ja Lappeenrannan tulevaisuuden mahdollisen yhteistyön tiivistämisen näkökulmasta, että opin tuntemaan toimintatavat ja ihmiset.

Routti uskoo, että yhteistyötä voisi tehdä enemmän, sillä nykyisellään se on hieman jäänyt. Hyväksi esimerkiksi Routti nostaa yhteisen IB-lukiotoiminnan.

– Se on erinomainen esimerkki siitä, miten kuntien välinen yhteistyö voi parhaimmillaan toimia. Olisi hienoa, jos tulevaisuudessa voisi löytää muitakin keihäänkärkiä, joita kumpikaan kaupunki ei ehkä yksin pysty toteuttamaan.

Mari Routti

Ikä 47

Kotipaikka Lappeenranta

Kasvatustieteen maisteri

Opetustoimen johtaja Lappeenrannassa.

Perhe: puoliso ja kaksi aikuista lasta.

Harrastukset: mökkeily ja liikunta

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat

Autoihinvaraosat.fi