Sotaorpo vierailee kotikylässään joka toinen vuosi, vaikka kotitalo on poltettu maan tasalle - "Silti tulee aina lämmin läikähdys kun menen sinne, kuin menisi kotiin"

Mursinoffien mukaan sodasta on alettu puhua ääneen vasta noin 10 vuotta sitten. –Itselläni ajatukset kytevät tuolla jossain. Mietityttää vain, mitä meidän lapsenlapset tulevat vielä näkemään. Sota ei ole kaukana nytkään, Aimo Mursinoff miettii.

Mari-Anna Rossi

IHMISET   Imatralaiset Aimo ja Maire Mursinoff ovat menettäneet molemmat isänsä sodassa. Asioista vaiettiin, eikä pariskunta edelleenkään mielellään keskustele sotaorpoudestaan – edes toistensa kanssa.

Vuonna 1938 syntyneet Aimo ja Maire Mursinoff menivät naimisiin vuonna 1959. He tapasivat toisensa Kauhavalla tansseissa, vaikka molemmat asuivat Imatralla. Tapaamishetkellä he eivät vielä tienneet, että heitä yhdisti kotikaupungin lisäksi myös sama kohtalo – sotaorpous.

Maire Mursinoff on kotoisin Salmista, Laatokan rannalta. Sieltä hän joutui pakenemaan sotaa kahdesti. Ensimmäisen kerran perhe lähti evakkoon talvisodan jaloista. Mukaan lähti vain kuukauden vanhat kaksoset, ja Maire oli kaksosia vuoden vanhempi.

– Tiet olivat täynnä sotilaita, ja jouduimme ajamaan hevosella Laatokan jäätä pitkin. Hevonen säikkyi pauketta ja kaatoi reen. Toinen kaksosista sai ohimorepeämän, johon hän lopulta hän menehtyi, Maire Mursinoff kertoo.

Myöhemmin Mairen äiti alkoi jälleen odottaa lasta. Mairen isä oli haavoittunut olkapäähän, ja matkalla lapsensa ristiäisiin hän kuoli vammoihinsa.

– Emme saaneet mitään taloudellista tukea, sillä isä ei kuollut varsinaisesti sodassa, vaan matkalla kotiin. Lääkäri oli kirjoittanut, että isä kuoli viinaan.

Aimo Mursinoff on syntyjään Imatralta, mutta hänen sukujuurensa ulottuvat Venäjälle Valkjärvelle. Mursinoffin perhe asui Salo-Peltolassa, josta he lähtivät evakkoon Juvalle.

– Olin kolmevuotias, kun isäni sai surmansa sodassa. Äiti vaikeni asiasta, eikä puhunut meidän kolmen veljeksen kanssa juurikaan isästä. Kun tulimme takaisin evakosta Imatralle, aloitin koulun ja toinen veljeni meni Tanskaan sotalapseksi.

Vanhimpana veljeksenä Aimo Mursinoff joutui tekemään kovasti töitä. Hän aloitti työt renkipoikana Salo-Peltolassa jo 7-vuotiaana, kun hänen äitinsä oli jo muuttanut maatilalta Vuoksenniskalle.

– Äiti meni uusiin naimisiin. Isäpuoleni Arvi on ollut pelastus minulle. Lapsuudesta muistan, että kävimme kalassa Immalanjärvellä Arvin kanssa.

Kuusivuotiaana, vuonna 1943, Maire Mursinoff joutui evakkoon toistamiseen. Perhe oli lähtenyt vielä talvisodan jälkeen takaisin kotiinsa Salmiin, sillä heidän kotinsa oli säilynyt ehjänä pommituksesta. Takaisin he eivät enää palanneet.

Maire Mursinoffin lapsuusmuistot ovat enimmäkseen Imatralta, toiselta luokalta.

– Minulla oli mukavat opettajat ja naapurit pitivät toisistaan huolta. Perheemme sai naapureilta todella paljon tukea.

Maire Mursinoff on käynyt kotikylässään Salmissa lähes joka toinen kesä. Hänen kotitalonsa on kuitenkin poltettu maan tasalle.

– Silti tulee aina lämmin läikähdys kun menen sinne. Kuin menisi kotiin.

Sotaorpous

Vuosien 1939–1945 taisteluissa Suomi menetti noin 90 000 miestä. Heiltä jäi noin 30 000 sotaleskeä ja yli 50 000 sotaorpoa.

Yleensä sotaorvot saivat huoltoeläkkeen ja yhteiskunta tuki myös koulutusta. Tärkeä tukija oli sotaleskien perustama Kaatuneitten Omaisten Liitto, joka järjesti esimerkiksi kesäleirejä sotaorvoille.

Moni sotaorpo joutui elämään ilman aikuisen antamaa turvaa, sillä huoltajan kaatumisen aiheuttaman taloudellisen ja henkisen taakan alla äiditkin saattoivat etääntyä lapsistaan.

Written by:

Mari-Anna Rossi

Ota yhteyttä

 

 

Autoihinvaraosat.fi