Imatra oli Suomen itsenäistyessä vaikeassa tilanteessa

Kesäpäivän viettoa Immolan sahan edustalla Saimaan rannassa kesällä 1917. Saha sijaitsi Saarlammilla, nykyisen Koivuniemen alueella. Tunnelma oli tässä vaiheessa vielä leppoisa, mutta muuttui vuoden loppuun mennessä levottomaksi.

Paul Jyllinvuoren kokoelma, Imatran kaupunginmuseon kuva-arkisto

Nykyisen Imatran alueet kuuluivat sata vuotta sitten Ruokolahden, Joutsenon ja entisen Jääsken kuntiin. Vuonna 1910 Imatran alueen kylissä asui noin 4000–5000 asukasta. Sen jälkeen väkiluku alkoi nopeasti kasvaa teollistumisen myötä.

Itsenäistymisen aika oli Imatralla, niin kuin koko Suomessa, hyvin jännitteistä ja levotonta. Koko maa eli taloudellisessa kriisissä, kun ensimmäinen maailmansota ja Venäjän vallankumous tyrehdyttivät viennin Venäjälle. Elintarvikkeista oli pulaa, ja nähtiin jopa suoranaista nälkää. Työttömyyttä oli paljon.

Itsenäistyminen ei herättänyt kovin suuria tunteita, sillä ilmapiiriä saastutti Suomen sisäinen tila. Jako punaisiin ja valkoisiin enteili jo sisällissodan alkamista. Ensimmäisen maailmansodan vuoksi Vuoksenniskalle oli sijoitettu venäläistä sotaväkeä, jotta vihollinen ei pääsisi hyökkäämään Venäjälle Suomen kautta.

Imatran keskeisin asuinalue oli Tainionkoskella, sillä siellä sijaitsivat suuret työnantajat Tornator Oy sekä Elektrokemiska Ab. Myös metallinvalmistaja Elektrometallurgiska Ab:n sulatto Vuoksenniskalla oli yksi suurimmista työnantajista. Vuoksenniskan sataman ja rautatieaseman ympäristöön oli myös muodostunut asutusta, ja koko Vuoksenniskan seudun asukasmäärä oli kasvamassa.

Imatrankoskella asui vain muutama sata ihmistä. Se oli kuitenkin valtoimenaan virtaavan kosken vuoksi erittäin suosittu matkailukohde, ja yksi tunnetuimmista kansallismaisemista. Valtionhotelli oli rakennettu vuonna 1903 palvelemaan turisteja. Matkailijoiden määrä oli suurimmillaan ennen ensimmäistä maailmansotaa. Sota sulki rajan Venäjälle mutta matkailu elpyi jälleen 20-luvulla.

Autoja ei sata vuotta sitten juurikaan ollut, vaan liikkuminen tapahtui pääsääntöisesti hevosilla. Eräs tärkeimmistä kulkureiteistä, viertotie, kulki nykyistä Kanavakatua pitkin rautatieasemalta Valtionhotellille. Tie oli jopa päällystetty.

Matkailijat saapuivat Imatralle joko junalla tai laivalla. Pääsatama sijaitsi Vuoksenniskalla. Niskalammen satamaan uitettiin puutavaraa Tornatorin Tainionkosken tehtaita varten.

Vuonna 1917 toimivat Itä-Siitolan ja Vuoksenniskan kansakoulut sekä Tainionkoskella Tornatorin perustama kansakoulu. 1917 aloitti toimintansa myös Linnalan kansakoulu.

Paikallisia sanomalehtiä ei tuohon aikaan vielä Imatralla ilmestynyt.

Lähteet: Imatran museoamanuenssi Kalle Pakarinen, Imatran kirja sekä Olipa kerran Vuoksenniska I (Risto Olavi Koskinen ja Pekka Lehonkoski).

Asuminen Imatralla

Tornator rakensi Ritikanrannalle työväestönsä asunnoiksi vuonna 1896 ja seuraavina vuosina noin 20 asuinrakennusta, jotka käsittivät useampia asuntoja. Perheasunnoiksi tarkoitetut huoneistot käsittivät kamarin, kyökin ja ruokakomeron. Huoneiston koko oli 20–25 neliömetriä.

Tehdastyöväestöstä suurin osa sai oman asunnon, kun taas maanviljelystyöväen perheistä joka neljäs jäi ilman asuntoa.

Asuntojen sisustus oli niukka. Lapset nukkuivat siskonpedeissä lattialla. Mukavuuksia ei tunnettu. Valaistuksena käytettiin öljylamppua.

Written by:

Mari-Anna Rossi

Ota yhteyttä

 

 

Autoihinvaraosat.fi