Paikalliset

Lappeenrannan Outotecin pintakäsittelyn ammattilaiset siirtyvät FSP:n palvelukseen

Outotec Filters Oy ja FSP Finnish Steel Painting Oy ovat sopineet Outotecin Lappeenrannan tehtaan happopeittaus- ja maalaustöiden ulkoistamisesta. Yhteistyön myötä FSP laajentaa toimintansa Etelä-Karjalaan. Yritys näkee alueella kysyntää laadukkaille ja kustannustehokkaille pintakäsittelyalan palveluille.

Outotec Filters ja FSP Finnish Steel Painting aloittavat yhteistyön Lappeenrannassa 1.4.2017, kun Outotec ulkoistaa happopeittaustoiminnot Pohjoismaiden suurimmalle pintakäsittelyalan yritykselle. Yhteistyösopimus pitää sisällään myös kaikki laitoksen maalaamotoiminnot.

Kaikki Outotecin pintakäsittelyn ammattilaiset siirtyvät FSP:n palvelukseen vanhoina työntekijöinä. Yksikössä käsitellään tällä hetkellä erilaisia kaivos- ja prosessiteollisuuteen liittyviä tuotteita.

– FSP on konsernitasolla toiminut kumppaninamme vuodesta 2004. Hyvin toimineen ja jalostuneen yhteistyön johdosta koimme heidät luonnolliseksi partneriksi ja toiminnan kehittäjäksi myös Lappeenrannassa, sanoo kansainvälisten valmistustoimintojen johtaja Petteri Malin Outoteciltä

– Uskomme että pintakäsittelyyn keskittyvä kumppani on hyvä asia niin tuotteille ja niiden jatkokehittämiselle, samoin kuin siirtyvälle henkilökunnalle, Malin sanoo.

FSP:n uusi pintakäsittelylaitos sijaitsee Lappeenrannassa, Pallon kaupunginosassa. Laitos sisältää Outotecin tehtaan sisällä toimivan happopeittaamon lisäksi erillisen maalaamon ja teräsraepuhaltamon, jossa voidaan laadukkaasti käsitellä erikokoisia ja eri materiaaleista valmistettuja tuotteita myös muille lähiseudun asiakkaille.

Tiloissa tehdään myös ARC-pinnoitteita, jotka soveltuvat muun muassa korkeisiin lämpötiloihin tai kovalle mekaaniselle ja kemialliselle rasitukselle altistuville tuotteille.

– Investoimme Etelä-Karjalaan, sillä tähän asti siellä on FSP:n kartalla ollut palvelutyhjiö. Olemme huomanneet siellä olevan kysyntää monipuolisille pintakäsittelyn palveluille. Lähitulevaisuuden suunnitelmissamme on laajentaa Lappeenrannan palvelutarjontaa kattamaan myös pulverimaalaamon tarpeet. Tarjoamme asiakkaillemme myös pintakäsiteltyjen tuotteiden loppuvarustelua sekä logistiikka- ja pakkauspalveluita, kertoo FSP:n toimitusjohtaja Pentti Virtanen.

Outotecin Lappeenrannan tuotantoyksikkö, Outotec (Filters) Oy, kehittää, valmistaa ja toimittaa kiintoaineen ja nesteen erotteluun tarkoitettuja tuotteita, palveluja ja kokonaisratkaisuja kaivos-, mineraali, kemian- ja prosessiteollisuuteen.

Teollisuuden pintakäsittelyä, siihen liittyviä lisäarvopalveluita ja engineering -ratkaisuja tarjoava FSP Finnish Steel Painting on alallaan Pohjoismaiden suurin ja Euroopassakin yksi merkittävimmistä toimijoista.

FSP:llä on projektitoimintaa, pintakäsittelylaitoksia ja henkilökuntaa viidessä Euroopan maassa. Vuonna 1964 perustetun yrityksen liikevaihto oli noin 23 miljoonaa euroa vuonna 2016. 

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat

Autoihinvaraosat.fi