Paikalliset

Soldiers of Odinin miehille syytteet Imatran pahoinpitelystä – uhriksi joutui myös hätäpuhelun soittaja

Kuvituskuva.

Ilpo Kekki

Syyttäjä vaatii kolmelle miehelle rangaistusta Imatralla viime vuoden maaliskuussa tapahtuneesta pahoinpitelystä. Etelä-Karjalan käräjäoikeus käsitteli asiaa tänään. Yhden syytetyn osalta asiaa ei käsitelty hänen poissaolonsa vuoksi.

Pahoinpitelystä epäillyillä oli yllään Soldiers of Odinin -tunnukset.

Tapahtumat saivat alkunsa Imatrankoskella ravintolan ulkopuolella, kun epäillyt puuttuivat pariskunnan väliseen riitaan.

Syyttäjän mukaan yksi epäillyistä kävi yllättäen pariskunnan miehen kimppuun tönäisemällä tätä ja lyömällä sen jälkeen päähän. Pahoinpidellyksi joutuneen miehen tönäistyä pahoinpitelijän pois, kaksi pahoinpitelijän kaveria riensi tämän avuksi ja löi pahoinpideltyä ainakin päähän. Pahoinpidellyn miehensä avuksi rientänyt nainen sai mustelman silmäkulmaansa jonkin syytettyjen lyönneistä osuessa vahingossa häneen.

Syyttäjän mukaan yksi vastaajista syyllistyi myös toiseen pahoinpitelyyn. Tapahtumapaikalla ollut mies oli soittamassa hätäkeskukseen, kun epäilty otti tämän kaulalta takaapäin kuristusotteen ja löi tätä nyrkeillä selkään ja niskaan.

Lisäksi syyttäjän mukaan sama mies syyllistyi lievään vahingontekoon nappaamalla hätäkeskuspuhelua soittaneen miehen puhelimen. Saatuaan puhelimen haltuunsa mies oli vääntänyt puhelinta niin, että sen valaisuominaisuus rikkoutui ja hieman myöhemmin puhelimen verkkoyhteydet olivat lakanneet säännöllisesti toimimasta. Tämä vahingonteko on syyttäjän mukaan ollut kokonaisuutena arvostellen vähäinen.

Syyttäjä vaatii ensimmäisen pahoinpitelyn aloittaneelle miehelle 80 päiväsakkoa ja toisen pahoinpitelyn aloittaneelle miehelle 100 päiväsakkoa.

Etelä-Karjalan käräjäoikeus antaa asiassa tuomion huhtikuussa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat