Paikalliset

Vihreät vaativat: 510 euron veroton perustulo kaikille

Lappeenrantalaisen Hanna Holopaisen mielestä kaikkien suomalaisten tulisi saada 510 euron veroton perusturva.

Atte Kiljunen

Etelä-Karjalan vihreät kansanedustajat ovat nauttineet vaalityöstä. Imatralainen Hanna-Kaisa Lähde ja lappeenrantalainen Hanna Holopainen ovat olleet aiemminkin ehdolla, mutta kokevat vaalityön tänä keväänä paljon aiempaa mielyttävämmäksi.

– Tänä vuonna vaalityö on ollut aiempaa antoisampaa, Lähde kertoo.

– Ihmiset tuntevat minut paremmin ja ovat kenties seuranneet työskentelyäni kaupunginvaltuustossa. Paljon on tullut positiivista palautetta, Holopainen hymyilee.

Ehdokkailla on varsin erilaiset teemat. Lähteen yksi suuri huolenaihe, johon hän kansanedustajana puuttuisi, on lapsiköyhyys ja isyyslain muutos.

– Se on yksinkertaisesti pysäytettävä. Tähän liittyy oleellisesti sosiaaliturvan uudistaminen ja perustulomalli. Myös perhelainsäädäntö kaipaa uudistuksia, isyyslaki on vuodelta 1976. Se antaa äidille liian paljon valtaa lapsen asioista päättämiseen.

Holopainen kertoo, että tärkeintä on nyt saada talous vakaaksi.

– Kaivataan paljon uudistuksia verotukseen ja hallinnoiden tehostamiseen. Jokaiselle ihmiselle tulisi myös taata 510 euron perustulo, joka olisi verotonta. Vihreiden perustulomallin mukaisilla uudistuksilla työllisyys paranisi ja ihmiset uskaltaisivat tehdä pieniä pätkätöitäkin.

Tärkeä asia Holopaiselle on myös turkistarhauksen poistaminen vuoteen 2025 mennessä.

– Tämä on asia, mistä minulle tullaan eniten puhumaan, se on ihmisille tärkeä asia.

Hanna-Kaisa Lähde veisi eduskuntaan mukanaan ymmärryskykyä ja tuntemusta rajan läheisyyden elämästä.

– Sitä eduskunnasta nyt puuttuu, ja täällä on kuitenkin ihan oma kulttuurinsa.

Holopainen on samoilla linjoilla ja kaipaisi panostusta myös kaksoisraiteen toteuttamiseksi.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat