Paikalliset

Imatralaisyhtye olisi halunnut kuvata videon koskessa – Näin Fortum reagoi

Video Osmo’s Cosmos teki videon Karjalaisten laulusta.

Osmo´s Cosmos soittaa videolla kuohujen keskellä, jotka toteutettiin heittämällä vettä soittajien päälle.

– Aikamoinen esitys, Etelä-Karjalan maakuntajohtaja Matti Viialainen lausahti Karjalaisten laulun uuden musiikkivideon julkistamisessa Elokuvateatteri Nuijamiehessä Lappeenrannassa videon nähtyään.

Musiikkivideon musiikista vastaa imatralainen Osmo´s Cosmos-yhtye, joka voitti Karjalaisten laulun sovituskilpailun.

Taidolla tehty musiikkivideo julkistettiin viime viikolla.

Videolla näkyvät muun muassa Imatran kosket, Koli, Lappeenrannan Linnoitus ja Joensuun tori.

Videolla Osmo´s Cosmos soittaa Imatran kosken kuohuissa, mutta todellisuudessa bändi ei kuohujen keskelle päässyt, sillä Fortum ei antanut lupaa. Kohtaukset on toteutettu digitaalisesti, mutta ne näyttävät aidoilta.

Osmo´s Cosmoksen Pete Kiisseli kertoo, että uusi sovitus on tehty kieli poskessa, mutta tosissaan.

– Olemme vuosien aikana sorkkineet 150 eri biisiä, kuten ”Stairway to Heaven” ja ”Bridge over troubled water”. Tämä biisi toi heti haasteen, joten totta kai iskimme lusikkamme Karjalaisten lauluun.

Viialainen uskoo, että videolla on iso merkitys maakunnan matkailulle ja markkinoinnille. Video on nähtävissä myös Youtubessa, josta videota voi jakaa Facebookiin.

– Toivottavasti kaikki panevat nyt facebookit ja twitterit laulamaan, hän toivoi videon julkistamistilaisuudessa.

Viialainen kertoi ajatuksen uudesta versiosta syntyneen puolivahingossa Jaakkiman opistolla. Kiisseli tosin mietti, että idea taisi syntyä baaritiskillä.

– Parhaat ideat syntyvät baaritiskillä tai saunanlauteilla, hän naurahti kutsuvierasyleisön edessä.

Kiisseli kiitteli myös nuoria, kuten Linnan koulun kuorolaisia ja Irti-teatterin näyttelijöitä, jotka esiintyvät videolla.

Tykkäätkö Osmo´s Cosmoksen videosta?

kyllä
90% (258 ääntä)
Ei
10% (30 ääntä)
Ääniä yhteensä: 288

Osmo´s Cosmos

Imatralainen yhtye Osmo´s Cosmos voitti Karjalaisten laulu-kilpailun, jonka tarkoituksena oli etsiä uutta sovitusta Karjalaisten laulusta.

Tuomariston mukaan voittaja on toimiva rokkibiisi, jossa on ylväyttä ja huumoria. Kilpailun palkinnot jaettiin 1.6.2015 ravintola Kerubissa Joensuussa.

Voittajatyöstä päätettiin tehdä musiikkivideo, joka korostaa uuden sovituksen luonnetta.

Musiikkivideon kuvauksia on tehty Lemillä, Imatralla, Lieksassa, Parikkalassa, Joensuussa, Kolilla, Nurmeksessa ja Lappeenrannassa.

Lisää aiheesta: 

Osmo´s Cosmos teki uuden videon isolla rahalla – 40 musiikkiluokkalaista esiintyy musiikkivideolla3.10.2015 12.00
Osmo´s Cosmos lupaa: Voittobiisi julkaistaan ennen juhannusta9.6.2015 11.52

Aiheesta muualla: 

Videon voit nähdä täältä

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat

Autoihinvaraosat.fi