Paikalliset

Kuntaliitto: Jos epäonnistumme turvapaikanhakijoiden kotoutuksessa, lasku on hurja

Kuvituskuva.

kuvituskuva

Kuntaliiton varatoimitusjohtaja Timo Kietäväinen sanoi keskiviikkona Lappeenrannassa, että oleskeluluvan saaneiden kotoutus ei toimi.
– Kotoutus on aivan keskeisessä roolissa. Tällä hetkellä voin tiivistetysti sanoa, että järjestelmä ei toimi. Sitä on välttämätöntä uudistaa, Kietäväinen totesi.
– Suomi ei pärjää sillä, jos yritämme ratkoa ongelmaa vanhakantaisesti vain julkisten toimijoiden yhteistyöllä. Meillä on nyt niin paljon turvapaikanhakijoita, että vaikka vain puolet heistä saisi oleskeluluvan, tarvitsemme kunnan ja valtion lisäksi yhteistyötä kirkon, kansalaisjärjestöjen ja vapaaehtoisten kesken. Muuten emme selviä, hän jatkoi.
Kuntaliitto ja suuret kaupungit ovat tehneet aloitteen, jonka mukaan kotoutusta kehittämään pitäisi perustaa työryhmä.
– Jos kotouttaminen onnistuu, isosta turvapaikanhakijoiden määrästä ei tule Suomelle hirvittäviä kustannuksia. Pikemminkin saamme lisää veronmaksajia. Mutta jos epäonnistumme kotoutuksessa, lasku on hurja.

Janne Koivisto
[email protected]

Tilaa uutiskirjeemme

Saat joka päivä klo 14 sähköpostiisi koosteen päivän kiinnostavimmista jutuista!

Tilaa tästä

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat