Paikalliset

Partakoski on Vuoden kylä: Katsasta ainakin nämä nähtävyydet

SAVITAIPALE Vuoden eteläkarjalaiseksi kyläksi valittu Partakoski sopii hyvin kesäretken kohteeksi.

Partakosken asukas Tuomo Mäkelä ja kyläyhdistyksen puheenjohtaja Rauno Alatalo ovat kunnostaneet kotikyläänsä vuosikymmenien ajan.

Mia ja Sami juoksevat lotjasataman laiturille ja hyppäävät kimaltelevaan Raimlahteen. Isä Yacine virittelee tulta viereisellä laavulla.

Perhe on viettämässä kesäpäivää Savitaipaleen Partakoskella, joka valittiin vuoden eteläkarjalaiseksi kyläksi.

Kesäpäivä kuluukin Partakoskella rattoisasti, sillä asukkaat ovat kunnostaneet ja rakentaneet Partakoskelle monenlaista nähtävää. Laavu ja lotjasatama ovat vasta alkusoittoa.

Raimlahden vesi laskee Kärnäkoskeen, jonka varrella sijaitsee 1800-luvulla rakennettu mylly ja saha.

Partakosken kyläyhdistyksen puheenjohtaja Rauno Alatalo ja kyläläinen Tuomo Mäkelä kertovat, että parikymmentä vuotta sitten alue oli rapistunut pahasti.

– Saha oli romahtamispisteessä. Se oli peitetty tynnyreistä tehdyillä pelleillä. Mylly oli puoli metriä kallellaan Savitaipaleen suuntaan. Koko alue oli ihan pusikon peitossa, Mäkelä kuvailee.

Nyt nurkat ovat suorassa ja seinät maalissa. Vanhaan sahaan on kunnostettu kokous- ja näyttelytila. Myllyssä on nähtävillä myllynkivet, jotka jauhoivat viljaa 1950-luvulle asti.

Myllyä vastapäätä kohoaa kylän ylpeys, Kärnäkosken linnoitus, joka rakennettiin Pietarin turvaksi 1791–1793.

Kyläläiset halusivat linnoitukseen tykin, mutta museoväeltä ei herunut kylälle sellaista. Niinpä Mäkelä suunnitteli ja rakensi hitsaajan kanssa pihalle oman tykin.

– Oli niin saamatonta touhua, että oli pakko tehdä näin, Rauno Alatalo sanoo.

Linnoituksessa ruohoa leikkaavat lampaat, mutta raivauksessa on tarvittu myös kyläläisiä. Kyläläiset kaatoivat linnoituksesta sata mottia puuta, että saivat vallit ja Saimaan esiin.

Lisäksi kyläläiset rakensivat linnoituksen kupeeseen laiturin, jonne pääsee isommallakin veneellä.

– Vilkkaimpana kesäaikana ei varmasti ole sellaista päivää, ettei siihen joku vene tule, Mäkelä sanoo.

Kyläläisten kädenjälki näkyy myös edempänä Partakoskentien varrella.

Tuomo Mäkelä suunnitteli Kärnäkosken ja Partakosken väliin näyttävän muistomerkin, joka kunnioittaa vuosien 1788–1790 taisteluja.

– Paljastustilaisuuteen tuli Venäjältä peräti sotilasasiamies. Sen jälkeen parkkipaikalla alkoi olla mustaa isoa maasturia. Kolmekin samaan aikaan, Mäkelä naurahtaa.

Kylän elävä keskus on Partarannan huvivenesatama. Entisen osuuskaupan talossa toimii nykyään kauppa ja ravintola.

Onko Partakoski sinulle tuttu paikka?

Kyllä
100% (4 ääntä)
Ei
0% (0 ääntä)
Ääniä yhteensä: 4

Partakosken nähtävyyksiä

Kärnäkosken linnoitus ja vuorilinnoitus

Kärnäkosken mylly ja saha

Lotjasatama ja laavu

Kärnäkosken ja Partakosken taistelujen muistomerkki

Huvivenesatama Partaranta

Partarannan holvisilta

Lisätietoa löytyy osoitteesta www.partakoskenkylat.fi.

Lisää aiheesta: 

Tässä on Etelä-Karjalan vuoden kylä: ”Poikkeuksellisen arvokas luonto- ja kulttuurikohde”25.7.2015 14.00
Äitsaari sai kunniamaininnan aktiivisesta kylätoiminnasta25.7.2015 17.00
Terttu Kivinen on Vuoden maaseututoimija: Tällainen nainen hän on28.7.2015 19.00
Ruokolahtelainen Mirja Henttonen palkittiin kylätoiminnan tiennäyttäjänä26.7.2015 08.00

Tilaa uutiskirjeemme

Saat joka päivä klo 14 sähköpostiisi koosteen päivän kiinnostavimmista jutuista!

Tilaa tästä

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat

Autoihinvaraosat.fi