Vapaa-aika

Veli-Matti Kosonen julkaisee uutta musiikkia

Veli-Matti Kosonen.

– Jos jonkun tähden, niin ainakin nyt rakkauden tähden kannattaa tehdä vaikka äänilevy, sanoo Tangopastorinakin tunnettu Veli-Matti ”Vellu” Kosonen .

– Aihepiiri nousi esiin kuin itsestään, sillä levyn julkistamispäivä on myös hääpäiväni. Laulut ovat hyvin henkilökohtaista tilitystä rakkauden kaipuusta ja täyttymyksestä, mutta myös uskaltamisesta uuteen menetysten ja pettymysten jälkeen.”

Sinun rakkautesi tähden -levy on Kososen mukaan tehty usean syyn tähden.

– Rakkaudesta vaimooni, musiikkiin ja muusikkoystäviini, yleisöön, luontoon ja Luojaani. Olen onnellinen ja kiitollinen, sillä olen saanut elämältä ja Jumalalta paljon. Haluan jakaa siitä myös muille.

Levyn biisilistan kärjessä kulkee Toivo Kärki kappalein Muista minua, Hiljainen kylätie ja Vanhan veräjän luona.

– Näillä on sota-ajoista asti torjuttu ikävää ja lääkitty murheellista mieltä. Nykyisin torjuntataistelua käydään myös yksinäisyyttä vastaan, Kosonen sanoo.

Tangomessujen tapaan Kososen levyllä on iskelmien ohella myös hengellisiä lauluja, kuten Petri Laaksosen ja Anna-Mari Kaskisen Sinun varaasi kaiken laitan.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Vapaa-aika

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat