Paikalliset

Saunomisen MM-mies Ilkka Pöyhiä lopettaa kilpailu-uransa

Saunomisen hallitseva maailmanmestari Ilkka Pöyhiä saunoo kesällä lähes päivittäin Hinkanrannan saunoilla Joutsenossa ja rannalla on helppo vilpoitella. Joulukuun alussa hän voitti Saksassa järjestetyt kisat. Hän aikoo osallistua vielä kerran Saksan kisoihin ensi joulukuussa. Sen jälkeen kilpa-ura loppuu, Etelä-Karjalan poliisissa työskentelevä Pöyhiä kertoo.

Heikki Kemppainen

Saunomisen hallitseva maailmanmestari, lappeenrantalainen Ilkka Pöyhiä lopettaa kilpauransa.

Pöyhiä kertoo, että hänen viimeinen kilpailunsa on ensi joulukuussa Saksassa.

– Lopettamiseen on kaksi syytä. Enää ei järjestetä saunomisen MM-kisoja, joten palo hommaan on hävinnyt. Toiseksi 60 vuotta tulee mittariin ensi keväänä, eikä kisailu ei ole enää kuusikymppisten ukkojen hommaa.

Saunomisen maailmanmestaruuskilpailujen järjestäminen lopetettiin vuoden 2010 traagisen kilpailun jälkeen. Silloin Heinolassa venäläiskilpailija menehtyi ja suomalaisen Timo Kaukosen toivat ulos saunasta järjestäjät. Kaukonen vietiin sairaalaan ja hän oli pitkään koomassa.

Kirjassa ”Saunamestari - Timo Kaukosen tarina” kerrotaan, että finaalin kestettyä neljä minuuttia 15 sekunttia, Ilkka Pöyhiä poistui saunasta. Hän oli viimeinen mies, joka tuli saunasta omin voimin.

Pöyhiä on kirjan lukenut. Hän on myös kirjan kansikuvassa.

– Keväällä kirjan julkaisuun Kaukonen kutsui saunojia reilut 20, yksi saunoja oli Saksastakin. Minullekin hän soitti, että kävisikö mitenkään. Lahden vesitornin saunassa saunoimme ja muistelimme menneitä.

– Minä kyllä tykkäsin kirjasta. Minusta se oli hyvä. Saunamiehet melkein kaikki ovat sen ostaneet ja tykänneet. Minulle siinä ei ollut yhtään yllättävää juttua. Kirjaa oli mukava lukea, Pöyhiä kertoo.

Pöyhiä on jutellut Kaukosen kanssa jälkikäteen Heinolan traagisista tapahtumista.

– Hänessä on selvästi katkeruutta venäläistä kohtaan, että tämä leikki kielletyillä aineilla. Muuten hänellä on positiivinen luonne. Hän porskuttaa niin kuin ennenkin. Kisoissa ei olisi käynyt mitään, jos olisi noudatettu sääntöjä.

Pöyhiän tietojen mukaan kukaan ei ole enää järjestämässä uusia MM-kisoja.

– Sanoisin, että MM-kisat on lopetettu. Olemme tulleet siihen tulokseen, ettei kukaan rupea niitä järjestämään.

Pöyhiä on kuitenkin sitä mieltä, että kisat voitaisiin järjestää.

– Kyllä niistä saataisiin turvalliset

Tämä olisi hänen mukaansa mahdollista, jos saunoihin järjestettäisiin ilmavirtausta, tuomarihomma otettaisiin tosi tarkasti ja asentosäännöistä pidettäisiin kiinni. Finalistit velvoitettaisiin tiettyä rahasummaa vastaan vakuuttamaan, etteivät ole käyttäneet mitään puudutusaineita eivätkä kipulääkkeitä. Eikä kisoja tarvitsisi viedä loppuun asti, vaan tuomari voisi ratkaista voittajan.

Pöyhiä tietää, mistä puhuu, sillä hän on ollut itsekin tuomarina Saimaan Löylycupissa.

– Minulla on erittäin tiukka linja. Varoitus tulee erittäin pienestä rikkeestä.

Saunomisen MM-kisat

Ensimmäisen kerran kisat järjestettiin virallisesti vuonna 1999. Nyt ne on lopetettu.

2010 kisa nousi maailmanlaajuiseen julkisuuteen. Finaalissa yksi kilpailija kuoli ja Timo Kaukonen loukkaantui vakavasti. Kisan voittajaksi julistettiin lopulta alun perin kolmanneksi sijoittunut Ilkka Pöyhiä.

MM-kisoissa lähtölämpötila on 110 astetta. Kiukaalle tulee puoli litraa vettä 30 sekunnin välein.

Lähde: Wikipedia

Tilaa uutiskirjeemme

Saat joka päivä klo 14 sähköpostiisi koosteen päivän kiinnostavimmista jutuista!

Tilaa tästä

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat

Autoihinvaraosat.fi