Kirjaudu sisään tai rekisteröidy
”Äideistä parhain on äiti mun” laulettiin viime sunnuntaina. Netistä googlaamalla löytyy yli miljoona osumaa myös ”huono äiti” -haulle.
Spekulaatiot Ikean saamisesta Imatra-Lappeenranta talousalueelle nousivat jälleen pintaan, kun Seinäjoen kaupunki kertoi maanantaina tehneensä aiesopimuksen Ikea-tavaratalon rakentamisesta Seinäjoelle. Asuin itse kaksi ja puoli vuotta Seinäjoella ja tuona aikana kaupunkiin saatiin useita uusia yrityksiä, suuria sellaisia.
Reilun pelin katsomossa on yhä enemmän niitä, joiden piti hyötyä kilpailusta ja markkinataloudesta. Rahamarkkinoiden vapautuksen ideana oli, että rahan hinta eli talletusten ja luottojen korot määrittyisivät kysynnän ja tarjonnan mukaan. Markkinakorkojen piti turvata niin pankkien kuin asiakkaiden edut. Toisin kävi.
”Se on aina haastavaa”, lastentarhanopettajana työskentelevä sukulaiseni huokaa. Nimittäin äitienpäiväaskartelun keksiminen.
Imatran kaupunginhallituksen maanantaina tekemä päätös Ukonniemen monitoimihallin rakentamisesta oli jälleen osoitus päätöksenteon ripeydestä. Vain muutama viikko sitten hallihanke sai jäätävän suihkun, kun opetusministeriö ei luvannut sille latin latia valtionosuutta. Imatralla ei moisesta lannistuttu ja kaupunki kasasi tarvittavan rahoituksen kasaan yhdessä Avia Sport Areena Oy:n kanssa.
Syyttävät sormet ovat sojottaneet säätiöihin, jotka jakavat tukea omassa hallinnossaan vaikuttaville työntekijöille. Kannattaisi sohia laajemmalle.
Kansallisena veteraanipäivänä 27.4. vedettiin salkoon Suomen siniristilippu. On ihme, että säilyimme itsenäisenä valtiona viime sodissa.
Perjantaina alkaa kiekkohuuma, jossa elää mukana suurin osa suomalaisista. Tällä kertaa eteläkarjalaisilla ei ole Leijona-joukkueessa oman kylän poikaa mukana, koska Imatran Ketterän kasvatti ja SaiPassa liigauransa aloittanut Petteri Nokelainen pullahti ulos kotikisoista. Nokelaisen jääminen rannalle ei sinänsä ollut yllätys, kun katsoi hänen otteitaan viikonlopun peleissä.
Nuoren megamoka on jättää koulunsa kesken. Vanhempien virheenä on sallia koulun hylkääminen, sillä siitä seuraa nuorelle huono loppuelämä. Kultainen nuoruus on koulussa. Pelkän peruskoulun varassa sinnittelijällä on suuri riski joutua työttömäksi, turhautuneeksi, ylipainoiseksi, päihteiden käyttäjäksi, köyhäksi, kodittomaksi, sairaaksi ja rikolliseksi.
Talousrikollisille jaettiin jälleen viime viikolla kovia tuomioita. Nova-johtajat Arto Merisalo ja Tapani Yli-Saunamäki passittettiin vuosiksi kiven sisään ja muun muassa kokoomusvaikuttaja Ilkka Kanerva sai tuomionsa ehdollisena.
Helpointa on häipyä ja pyyhkiä tomut tossuista. Tätä ehdottaa pankkiiri Björn Wahlroos, rikkaiden persu, joka möläyttelee suuria sanoja lehtien otsikoihin. Mutta ketkä oikeastaan äänestävät jaloillaan, ökyrikkaat vai tavalliset suomalaiset?
Aikoinaan Imatralla 34 vuotta opettajana vaikuttaneen kirjailija Hilja Valtosen ”salattuun elämään” kuului pieni julkaisematon vihkonen, jota pääsin selailemaan. Yli 30 kirjoittamansa teoksen lisäksi hän oli merkinnyt muistiin kuulemiaan ”Tuhmia vitsejä”. Niistä näytteeksi yksi:
Yritys tai kaupunki voivat olla erinomaisia, mutta asukkaidensa ja asiakkaidensa luottamusta ne eivät voi pettää. Liikemiesnero Jorma Ollila nosti kännykkäyhtiö Nokian 1990-luvun alussa huikeaan menestykseen. Parikymmentä vuotta myöhemmin Ollilan itsepäisyys ja uudistusten vastustaminen johtivat yhtiön syöksykierteeseen.
Imatran ja Lappeenrannan valtuustoissa käytiin eilen illalla keskustelua tulevasta kuntarakenteesta. Molemmat kaupungit toteavat lausunnoissaan, että voisivat jatkaa myös nykyisellään, eli ilman liitoksia. Lappeenrantaa kuitenkin houkuttaa valtion esittämä yhden kunnan malli, mutta ovi pidetään auki myös kahden kunnan ympärille rakennettavalle maakunnalle.
Nopein tapa menettää uskottavuutensa ja arvostuksensa on ehdottaa, että ihmiset tekisivät enemmän työtä. Olet suosittu kannustaessasi kavereitasi pitkille lomille, varhaiseläkkeelle, lyhyemmille työurille ja leppoisemmalle elämälle. Mitä enemmän vierotat ihmisiä työstä, sitä inhimillisempi olet ja sitä enemmän valehtelet työttömille nuorille.
Vuonna 2000 ensimmäisen Tangomessun aatto osui aprillipäivään. Valmisteluvaiheessaankin kohua herättäneestä Messusta julkaistiin uutinen: ”Tangomessun solistiksi on yllättäen lupautunut tangokuningas Jari Sillanpää, joka saapuu turvamiehensä Toni Halmeen seurassa yleisölle avoimiin kenraaliharjoituksiin tänään klo 11.”
Herrat uskovat olevansa isänmaan asialla. Finnairin toimitusjohtaja Mika Vehviläinen vakuuttaa, ettei tarkoitus ollut niin paha kuin teko. Lentoyhtiö piti nostaa siivilleen ja siinä sivussa nostaa omia tuloja. Omasta mielestä kaikki on hyvin, mutta ulkoapäin näyttää tosi pahalta.
Yli satatuhatta euroa tienaaville lätkäistään solidaarisuusvero, yritysjohtajien bonukset ovat kahvipöytien kuumin puheenaihe ja Lappeenrannassa kinataan hyväntekeväisyyttä harjoittavan Luukkaan Pysäkin todellisista tarkoitusperistä. Kateus on vallannut keskiluokan. Se kadehtii köyhiä, joille jaetaan ilmaista ruokaa.
Veronkorotusten ja budjettileikkausten varjossa tapahtuu enemmän kuin päälle näkyy. Pelitilanne nostaa uusia johtomiehiä.
Syksyllä 1941 pioneerit löysivät Viipurissa sillan alta laukaisinlaitteita ja räjähdepanoksia. Niitä oli piilotettu muuallekin kaupunkiin. Vihollinen aikoi räjäyttää miinat radiosignaalilla.
Valtiovarainministeri Jutta Urpilaisen (sd) esityksestä äskettäin Valtion talouden tutkimuskeskuksen johtajaksi suoraan Ruotsista nimitetty Juhana Vartiainen oppi kerralla suomalaisen keskustelukulttuurin säännöt annettuaan Helsingin Sanomille...
– Kansainvälisen valuuttarahaston johtamalle kapitalistiselle ultraliberalistiselle talouspolitiikalle laitetaan Euroopan laajuisesti nyt sulku, julistivat vappuna yhteen ääneen Sdp:n Jutta Urpilainen ja Vasemmistoliiton Paavo Arhinmäki.Voi tätä...
Kataisen hallitus suunnittelee kilometrikorvausten ankaraa leikkaamista. Kilometrikorvauksia leikattaisiin 15 000 kilometriä vuodessa ylittäviltä ajomääriltä. Leikkauksella hallitus tavoittelee 70 miljoonan euron säästöjä. Hallituksen mukaan...
Vuosina 1996-1999 kokeiltiin Suomessa 12 yksityisessä yrityksessä ja 20 julkisen sektorin työpaikalla 6 tunnin työaikaa 1900 työntekijän kohdalla, minkä avulla 577 työtöntä pääsi töihin.12 yksityisessä yrityksessä kahdessa ansiotaso laski vain vähän...
Kansanedustaja Ari Torniainen otti yksipuolisesti kantaa (Lappeenrannan Uutiset 2.5.) valmistelussa olevaan uuteen tavaraliikennelakiin lähinnä maatalousyrittäjien näkökulmasta. Hän kuten muutkin lainmuutosesityksen vastustajat eivät tarkastele...
Etelä-Saimaan Estareissa (E-S 9.5.12) eräs kirjoittaja totesi, että kaikki äidit ja lesket osallistuivat sotien jälkeen Suomen rakentamiseen. Ajatuksen takana oli, että myös he ansaitsisivat sotaveteraanien puolisoille ja leskille esitetyn...
Kuka haluaa auttaa autettavaa, joka sylkee auttajiensa silmille? Kreikkalaiset osoittavat omalla käytöksellään, että kiittämättömyys on auttamisen palkka. Kaikki apu kelpaa hädässä ja sitä vaaditaan lisää, mutta itse itsensä auttamisesta...
Suomessa ei käydä asiallista maahanmuuttokeskustelua. Suurennuslasin alle on otettu suomalaisten asenteet maahanmuuttajia kohtaan ja maahanmuuttopolitiikan arvostelu leimataan suvaitsemattomuudeksi ellei peräti rasismiksi. Suvaitsevaisuudesta...
2.5.2012 Lappeenrannan Uutiset –lehdessä oli juttu, jossa kerrottiin EKOP:n kiinteistörahoitustoiminnasta koskien pysyvästi Venäjällä asuvia venäläisiä henkilöitä. Jutun mukaan EKOP rahoittaa venäläisten Suomesta ostamia kiinteistöjä, vaikka...
Tehtävänäsi on tunnistaa kisassa olevat logot ja vastata ruuduissa oleviin kysymyksiin.
Myy kuvasi meille. Lataa ilmainen Scoopshot-kamerasovellus tai lähetä kuva multimediaviestinä. Katso täältä tarkemmat ohjeet.