Tullitarkastaja Seppo Mehto Nuijamaan tullista toteaa, että tammikuussa bensaralli rajalla on hieman vilkastunut.
– Vaikea sanoa tarkkoja lukuja, sillä tammikuun tilastoja ei vielä ole. Aavistuksen suomalaisten liikehdintä tankkaustoiminnassa on piristynyt.
– Mitään kansanryntäystä ei ole vielä syntynyt, Mehto jatkaa.
Mitään kansanryntäystä ei ole vielä syntynyt.
Yhtenä syynä on Suomen kallis polttoaineen hinta. Mehto toteaa, että venäläisten uuden vuoden ruuhkan aikaan suomalaiset eivät juurikaan lähteneet tankkausmatkoille, mutta venäläisliikenteen rauhoituttua tammikuussa suomalaiset ovat olleet liikkeellä aika runsain määrin.
95-bensan hinta on Venäjällä tällä hetkellä noin 75 – 80 senttiä litralta, suomalaiset kertovat.
95-bensa Lap-peenrannassa
Polttoaine.net vertaili Lappeenrannassa 20.-22.1.
Neste Oil Express, Uus-Lavola 1,559 €
Teboil, Teollisuustie 1,629
Seo, Joutseno 1,639 €
Neste Oil Express, Kourula 1,598 €
ABC, Kesämäki 1,634 €
Valtakunnallisesti halvin 95-oktaaninen oli Helsingin Neste oil Expressissa 1,524 €
Kallein oli valtakunnallisesti 95-oktaaninen Gulf Kokemäellä 1,699 €
Toiseksi eniten bensa maksoi Savitaipaleen ABC:lla 1,681 €
Lähde: Polttoaine.net
Vanhempi rajavartija Arto Puurtinen rajatarkastusaseman passintarkastuksesta arvioi, että päivässä yli sata eteläkarjalaista, ensisijaisesti Lappeenrannasta, hakee edullisempaa polttainetta rajan takaa ja ylittää Nuijamaan tullin. Mehto uskoo, että määrä on noin 100 – 200 henkillöä.
Puurtinen kertoo, että he ovat joko plus 20-vuotiaita tai noin 60-vuotiaita eläkeläisiä, joilla on ylimääräistä aikaa.
– Jotkut ovat käyneet siellä hyvinkin pitkään.
Puurtinen ei ole havainnut, että suomalaisten bensaralli olisi selkeästi lisääntynyt. Hän kertoo, että monet bensan hakijat tuntee kasvoilta, joten räjähdysmäisen kasvun huomaisi siitä, että autoilijoissa olisi yhtäkkiä paljon uusia kasvoja. Kasvun huomaisi myös passileimoista, jos ensikertalaisia olisi paljon.
– Räjähdysmäisesti määrä ei ole lisääntynyt, Puurtinen jatkaa.
Venäläiset viranomaiset tehostivat bensarallin valvonttaa noin puoli vuotta sitten. Autoilijat povat kertoneet, että tankin lisäkis yli kymmenen litran erät kanisterista on joutunut hävittämään tai palauttamaan.
Mehto toteaa, että venäläisten valvonnan tehostaminen on helpottanut suomalaisten rajaviranomaisten työskentelyä.
Mehto uskoo, että kipuraja olisi lähempänä kahta euroa.
– 1,8 – 2 euroa olisi niin kova hinta, että vakavasti mietittäisiin viisumin hommaamista.
Lappeenrannan keskustassa kallis polttoaine saa tuomion.
– Kovat ovat hinnat, huoltoasemalla pysähtynyt myyntijohtaja Jukka Anttila harmittelee.
Hän ei vielä tankkaa Venäjällä, se on liian hankalaa eikä laadusta ole takeita.
– Ihan jumalattoman liian kallista, sähköasentaja Hannu Sormunen toteaa.