Uudenlaiset savukkeenkorvikkeet, sähkötupakat, alkoivat yleistyä viime syksynä. Juuri kun aitoja savukkeita tupruttelevat asiakkaat saatiin savuttelemaan joko erillisiin tupakointitiloihin tai ulos, tuli ravintoloita hämmentämään sähkötupakka.
Tupakkalaki ei kiellä sähkötupakan käyttöä ravintolassa. Päätös jää kunkin paikan itsensä tehtäväksi.
Eekoon toimialajohtaja Pertti Timonen kertoo, että kaikissa Eekoon ravintoloissa sähkötupakka rinnastetaan selvyyden vuoksi tavalliseen.
– Esimerkiksi täydessä iltaravintolassa valvonta on vaikeaa, eikä kauempaa erota, onko kyseessä sähkötupakka vai tavallinen. Siksi sähkötupakkaa saa polttaa siellä, missä tavallistakin.
Sähkösavuke
Sähkösavuke on sähköllä toimiva tavallista savuketta muistuttava laite. Siitä käytetään usein myös nimityksiä e-savuke ja sähkötupakka.
Se koostuu kolmesta osasta: patruunasta, lämmityselementistä ja ladattavasta akusta.
Sähkösavukkeessa tupakanpuru on korvattu nesteellä, jota kuumentamalla on mahdollista imeä vesihöyryä.
Nesteenä käytetään pääosin propyleeniglykolia tai glyseriiniä, jota on jatkettu vedellä ja erilaisilla makuaineilla.
Sähkösavukkeista on olemassa eri valmistajilla omia mallejaan, joista jotkut toimivat manuaalisesti ja toiset automaattisesti imettäessä.
Lähde: THL
– Jos uusia valtakunnallisia linjauksia tulee, asiaa katsotaan sitten uudestaan. Toistaiseksi kyse ei ole suuresta ongelmasta, Timonen summaa.
Lappeenrantalaisen Ravintola Wolkoffin yrittäjälle Rauni Sintoselle sähkötupakka on täysin uusi asia eikä hän ole siihen edes törmännyt.
– En ole kuullut koko asiasta, hän toteaa.
Sintonen kertoo, että heillä tupakointi ei ylipäätään ole ongelma, sillä ravintolassa ei ole saanut tupakoida alusta lähtien.
Hän jatkaa, että ihmiset tietävät, että Wolkoff on ruokaravintola ja kunnioittavat sen takia muita ruokailijoita eivätkä edes ryhdy tupakoimaan vieressä.
Jotkut ulkomaalaiset aiheuttivat ongelmia tupakoimalla ravintolassa vuosia sitten, jolloin tupakointikielto ei ollut tavallista Euroopassa. Nykyään ulkomaalaisetkin tietävät säännöt hyvin tarkkaan.
– Kukaan ei polta enää sisätiloissa, Sintonen kertoo.
Lappeenrantalaisen ravintola Teerenpelin yrittäjä Tomi Purhonen on törmännyt sähkötupakkaan.
– Muutamat asiakkaat ovat kysyneet, miten suhtaudumme. Olemme sanoneet suoraan, että sisällä ei voi tupakoida, ainoastaan terassilla.
Purhonen kertoo tulkinneensa Valviran neuvoja siten, että se kieltäisi sähkötupakoinnin ravintolassa.
– Muissa maissa sitä voi pössytellä yleisissä tiloissa rauhassa, hän toteaa.
Teerenpelissä ei sähkötupakkaa ole myynnissä.
– Pitää seurata markkinavoimia, miten ne käyttäytyvät. Jos siitä tulee yleistä, ampulleja voisi olla ravintolakohtaisesti myynnissä, mutta ei ehkä kalliita aloituspakkauksia.