E-S: Finnkino-boikotti leviää Lappeenrannassa

Suomen suurin elokuvateatteriketju Finnkino on siirtynyt jättimäisen kiinalaiskonsernin omistukseen. Lappeenrannassa Finnkino lopetti Kino-Aulan ja Nuijamiehen.

Päivi Tuovinen / Arkisto

Osa Lappeenrannassa lopetettujen elokuvateattereiden yleisöstä on siirtynyt käyttämään imatralaisen Bio Vuoksen palveluita, Etelä-Saimaa uutisoi. Toimitusjohtaja Sanna Ilonen Bio Vuoksesta kertoo lehdelle, että hän kuulee viikoittain ihmisten kertovan tulleensa elokuviin Lappeenrannasta.

— On sitä näkynyt jonkin verran. Jotkut ihmiset sanovat, että eivät mene Finnkinolle ja tulevat siksi meille.

Hänellä ei ole tarkkaa tietoa, miten paljon Finnkino-boikotti on siirtänyt elokuva-asiakkaita Lappeenrannasta Imatralle yksityiseen elokuvateatteriin.

Finnkino päätti lopettaa Nuijamiehen ja Kino-Aulan toiminnan Lappeenrannassa kesäkuun lopussa. Aiemmin talvella yhtiö oli ostanut teattereiden liiketoiminnan Elokuva Luotola -perheyhtiöltä.

Lisää aiheesta

Finnkino vastaa Lappeenrannan elokuvateattereiden sulkemiseen: "Emme jatka tätä keskustelua enää julkisesti"Finnkino pahoittelee Lappeenrannassa aiheuttamaansa mielipahaaKiista lopetetuista elokuvateatterista kärjistyy Lappeenrannassa - ES: Osuuspankki tyrmää Finnkinon väitteet Nuijamiehen ja Kino-Aulan yrittäjä: Elämäni vaikein päätös
Written by:

Heikki Kemppainen

Ota yhteyttä

Aiheesta muualla

Autoihinvaraosat.fi