Heikki Hietamiehen edustama kaupunginosayhdistys vetää sunnuntaina viimeisen henkäyksen Lappeenrannassa

Yhdistyksen jäseniä perinteisissä onkikilpailuissaan. Pienessä kuvassa näkyy Pallon Poikien muistomerkki, joka saatiin paikalleen vuonna 1968 varuskunnan soittokunnan soittaessa.

Oona Laine

YHDISTYKSET Pallon kaupunginosan oma yhdistys päättää toiminnan 50-vuotiaana.

Kesällä 1967 Lappeenrannan Pallossa kävi kuhina ja vilske. Silloin virisi ajatus ”poikaikäisten kanssakäymisen jatkamisesta”, ja kesän lopussa ajatus sai siivet.

Perustava kokous pidettiin Lappeenrannan Kerholla 20.8.1967, järjestäytymiskokous taasen 31.8. baari Tillikassa, nykyisellä Pallon Teboililla. Paikalla olivat Mauno Forsman, Juhani Niinisaari, Ferdinand Kangaspunta, Mauri Kosonen, PaavoKurki ja Heikki Hietamies.

Sittemmin mukaan pääsivät tytötkin.

– Kirjailijana Hietamies on aina ollut ylpeä pallolainen - ihan telkkarissa asti. Lappeenrantaa hän on saattanut moittia, mutta Pallon Poikana on pysynyt, 80-luvulta asti mukana ollut ja vuodesta 2011 yhdistyksen puheenjohtaja toiminut Eira Raminen hymyilee.

Raminen jää myös yhdistyksen historian viimeiseksi puheenjohtajaksi. Sunnuntaina 20. elokuuta on nimittäin Pallon Poikien viimeisen kokouksen aika.

– Kukitetaan meidän muistomerkki, kuljeksitaan ehkä kaupunginosassa ja mennään sitten johonkin istumaan. Haikeaahan tämä tietysti on.

Parhaimmillaan jäseniä oli 90-luvulla 140, nyt ainoastaan 50 – ja suurin osa tyttöjä.

– Jäsenet vanhenevat, luonnollisesti, eikä uusia ole tullut. Tämmöinen toiminta tuskin enää samalla tavalla kiinnostaa, Raminen harmittelee.

Viimeiset vuodet ollaan pysytty koossa, jotta 50 vuotta tulisi täyteen. Se tuntuu jäsenistä oikealta iältä heittää yhdistykselle hyvästit.

Yhdistys on järjestänyt kesäretkiä niin kotimaahan kuin ulkomaille, muun muassa Lieksaan, Ahvenenmaalle ja Riikaan. Lisäksi vuosittain on pidetty pilkki- ja onkikisoja sekä pikkujoulut.

– Monet jäsenet ovat olleet aktiivisia senkin jälkeen, kun ovat Pallosta muuttaneet. Meillä on ollut tapahtumissa ihmisiä Helsingistä, Tampereelta ja Valkeakoskelta.

Nykyisin Voisalmessa asuvan Ramisen mieleen on Pallon-vuosista jäänyt erityisesti lasten hyvä yhteishenki.

– Leikittiin kaduilla jokaisena vuodenaikana, välillä pallopelejä, välillä muuta. Ja ortodoksisella hautausmaalla haamua! hän muistelee.

Aikoinaan yhdistys julkaisi Ritsa-lehteä, johon painettiin veijareiden villejä tempauksia muistiin. Raminen muistaa eräänkin tarinan, jossa Pallon poikajoukko velmuilee kirkkoherra Kivekkäälle.

– Pallon Pojat olivat usein kilpasilla, jopa sotajalalla Keltun Poikien, vai oliko se Tykin Poikien kanssa, Raminen naurahtaa.

Raminen muistaa myös historian havinan, jonka Pallossa liikkuessaan tunsi.

– Pallonkadulla oli hurjasti vanhoja, kauniita rakennuksia, Satulinna esimerkiksi.

– Ja Konepajan, nykyisen Laroxin, muistaa varmasti moni - niin ja Tasihinin saunan! Pallossa oli paljon meininkiä.

Written by:

Oona Laine

Ota yhteyttä
Autoihinvaraosat.fi