Nuoret eteläkarjalaiset toivat biljardin Euroopan mestaruuden kotiin: "Ei jännittänyt kauheasti"

Tuoreet EM-kultamitalistit käyvät vielä alakoulua. Sasu Hietamies (vas.) on Saimaanharjun yhtenäiskoulussa, Jori Narvola Kesämäen koulussa.

Oona Laine

– Ei jännittänyt kauheasti. Tai no, ehkä vähän, 10-vuotias Jori Narvola ja 11-vuotias Sasu Hietamies sanovat.

Jännitti tai ei, ovat mitalit poikien kaulassa varmasti ansaitut.

He olivat nimittäin Suomen junioreiden maajoukkueen matkassa Hollannin Leendessä kisailemassa biljardin Euroopan mestaruuksista. Ja kultaahan koulupoikien joukkueelle tuli.

Narvolan ja Hietamiehen lisäksi joukkueeseen kuuluivat Micke Ström, Karo Långström ja Jere Virtaranta, jotka ovat pääkaupunkiseudulta ja 15-16-vuotiaita.

– Meidän pojat taisi olla niitä joukkueen ilopillereitä, vanhemmat nauravat.

Jori mainitseekin omaksi vahvuudekseen pirteyden ja Sasu keskittymisen.

Sasu sai EM-kisoissa joukkuetoveriltaan lempinimenkin: Sisu-Sasu.

– Ovathan nämä molemmat pitkäjänteisiä kavereita, joilla on pallosilmää, Jorin isä Pasi lausuu.

Jori kertoo aloittaneensa harrastuksen kolme vuotta sitten isän innostamana, Sasu taasen kaksi vuotta sitten, kun isoeno pelasi.

– Parasta on ehdottomasti voittaminen, Jori tokaisee.

– Tavallaan se, että kuka vaan voi voittaa, Sasu miettii.

Kilpailuja on koluttu paljon. Sasu kiersi viime kaudella kaikki junioreiden kilpailut, ja Jorikin on käynyt monissa SM-kisoissa.

Viikossa biljardinpeluuseen kuluu aikaa vaihtelevasti. Sasu on salinpitäjä Arto Koskimiehen mukaan pelannut kesällä jopa 100 tuntia.

– Ehkä joku 5-6 kertaa viikossa pelaan, hän arvioi.

Jori on taasen pelannut noin kaksi tuntia viikossa. Innostus alkaa pikkuhiljaa palailla.

– Tässä huomaa, miten eri tavalla ja lähtökohdista pelissä voi menestyä, vanhemmat toteavat.

Pojat pelaavat biljardisali Foulilla, joka on Lappeenrannan ainut avoin sali. Koskimies kertoo, että junnukursseja on pidetty kaksi talvea, ja laji on kasvamaan päin.

– Meillä on käynyt jonkin verran koululaisryhmiä. Toivotaan, että jokainen kadunmies, mummo ja lapsi ymmärtäisi, että ovat tänne tervetulleita. Osata ei tarvitse, vaan tänne saa tulla oppimaan, Koskimies sanoo.

Tietoisuus lajista voisi olla suurempikin. Jori on tosin käynyt luokkansa kanssa pelaamassa Foulissa, ja moni luokkakaveri on ollut innoissaan.

– Sasun liikunnanopettaja oli mennyt kerran kysymään pojan luokanopettajalta, tietääkö tämä luokalla olevan SM-pronssimitalisti. Ei tiennyt! Sasu ei ollut ilmeisesti pitänyt asiasta kauheasti meteliä, Saija-äiti mainitsee vitsikkäästi.

Tulevaisuudessa pojat aikovat jatkaa biljardin pelaamista. Heillä alkoi juuri ala-asteen viides luokka, mutta iltaisin kerkeää hyvin.

Kun pojilta kysyy, tuleeko heistä vielä maailmanmestareita, on hetken hiljaista.

– Jos nyt ekana otetaan se oma Suomen mestaruus, Jori kuittaa kysymyksen.

Written by:

Oona Laine

Ota yhteyttä
Autoihinvaraosat.fi