Suomen poliisi pian ensi kertaa homoparaatissa virkapuku yllä – Yle: "Kannamme huolta viharikoksista"

Heinäkuun alussa pidettävään seksuaalivähemmistöjen Helsinki Prideen osallistuu ensimmäistä kertaa poliisi virkapuku yllään.

Päivi Tuovinen / Arkisto

Poliisi aikoo osallistua ensimmäistä kertaa virkapuvussa seksuaalivähemmistöjen Helsinki Pride -kulkueeseen, joka pidetään 1. heinäkuuta. Asiasta kertoo Yle.

– Kannamme huolta viharikoksista, jotka ovat kohdistuneet myös seksuaalivähemmistöihin, Poliisihallituksen poliisitarkastaja Måns Enqvist perustelee kulkueeseen osallistumista.

Viharikokset ovat huolestuttaneet viimeisen vuoden aikana. Niiden määrä on lisääntynyt ja myös seksuaalirikoksia ja seksuaalisiin vähemmistöihin kohdistuneita rikoksia on tullut poliisin tietoon enemmän. 

Poliisin läsnäolo Pride-kulkueessa madaltaa Enqvistin mukaan kynnystä keskustella asioista.

– Olemme satsanneet vuoden aikana aika paljon viharikosten tunnistamiseen ja torjumiseen kaikilla alueilla oli kyseessä sitten etnisyyteen tai seksuaalivähemmistöön kohdistuneita rikoksia.

Vuosi sitten puolustusvoimien ylikersantti osallistui Pride-kulkueeseen virkapuvussa. Tämä aiheutti kohun, jonka johdosta virkapuvun käyttösääntöjä höllennettiin puolustusvoimissa.

Helsinki Pride -viikkoa juhlitaan 26. kesäkuuta – 2. heinäkuuta.

Written by:

Jari Pietiläinen

Ota yhteyttä
Autoihinvaraosat.fi