Neljä suurta puoluetta tasavahvoja Kymessä

Paikalliset
Kommentoi 2

Sosialidemokraatit näyttäisivät säilyttävän suurimman puolueen aseman Kymen vaalipiirissä, vaikka kannatuksesta on hupenemassa vajaat viisi prosenttiyksikköä. Saman verran on menettämässä myös keskusta.

Kun kokoomuskin näyttäisi menettävän vajaat kolme prosenttiyksikköä, Kymen vaalipiirissä on nyt neljä lähes tasavahvaa puoluetta. Perussuomalaiset on noussut aivan kokoomuksen kantaan ja hitusen suuremmaksi kuin keskusta.

Kymenvaalipiiri:

Kymen vaalipiiristä valitaan kaksitoista (6,0%) kansanedustajaa eduskuntaan.

Alueellisesti Kymen vaalipiiri käsittää Kymenlaakson ja Etelä-Karjalan. Kymen vaalipiiriin kuuluvat kunnat ovat Hamina, Iitti, Imatra, Kotka, Kouvola, Lappeenranta, Lemi, Luumäki, Miehikkälä, Parikkala, Pyhtää, Rautjärvi, Ruokolahti, Savitaipale, Suomenniemi, Taipalsaari ja Virolahti.

Kymen vaalipiiri muodostettiin vuonna 1948, kun entiset Kymen läänin läntinen ja Kymen läänin itäinen vaalipiiri yhdistettiin.

Lopullinen vaalitulos on kuitenkin vielä epävarma. Perussuomalaisten kannattajista lähes puolet on sellaisia, jotka eivät äänestäneet lainkaan edellisissä vaaleissa. He ovat tietysti epävarmimpia uurnille menijöitä myös näissä vaaleissa.

Aiemmin muita puolueita äänestäneistä siirtymä perussuomalaisiin on suurinta vasemmistoliitosta. Joka viides vasemmistoliittoa vuoden 2007 eduskuntavaaleissa äänestäneistä ilmoittaa nyt äänestävänsä perussuomalaisia. Lähes yhtä suuri valuma on sosialidemokraateista perussuomalaisiin. Kokoomuksesta ja keskustasta siirtymä on reilu kymmenesosa.

Imatralainen ja Lappeenrannan Uutiset teetti Taloustutkimus Oy:llä puoluekannatusmittauksen Kymen vaalipiirissä alkuvuonna niin, että viimeiset haastattelut tehtiin toissa viikolla. Tutkimukseen osallistui 635 äänestysikäistä Kymen vaalipiirin asukasta. Virhemarginaali tuloksissa on noin 2,5, prosenttiyksikköä suuntaan tai toiseen. Korjauskertoimien ansiosta tulokset ovat kuitenkin tarkempia kuin pelkkä virhemarginaali antaa ymmärtää.

Suurimmat tappiot ovat siis tulossa keskustalle ja sosialidemokraateille. Keskusta näyttäisi kuitenkin säilyttävän nykyiset kolme kansanedustajapaikkaa, kun sosialidemokraatit ovat menettämässä yhden neljästä. Myös vasemmistoliittoa ja kristillisiä uhkaa ainoan paikan menetys.

Keskustan lisäksi kokoomus on uusimassa kaikki kolme kansanedustajapaikkaansa. Ja vihreät ovat edelleen jäämässä ilman ainoakaan Kymen paikkaa.

Perussuomalaisten hulppean kannatuskasvun lisäksi vihreät ovat ainoa puolue, joka näyttäisi lisäävän lievästi kannatustaan Kymessä.

Kannatusmittaus toisi perussuomalaisille kolme kansanedustajapaikkaa, kun puolueella ei tällä hetkellä ole yhtään Kymestä valittua edustajaa.

Taloustutkimuksen tutkimuspäällikkö Juho Rahkonen Kymen vaalipiirin poikkeavan jonkun verran muusta Suomesta.

– Jo aiemmat tutkimukset osoittivat, että Kymen vaalipiirissä ollaan kaikkein tyytymättömimpiä hallituksen toimintaan. Nyt ilmeni, että Kymessä nimenomaan vasemmistopuolueiden ja perussuomalaisten yhteys on vahvin, koska valuma vasemmistosta on selvästi suurempaa kuin muista puolueista. Muualla maassa valumat ovat tasaisempia, Rahkonen arvioi.

2 kommenttia Kommentoi
Käyttäjän Risto Hietanen kuva
Risto Hietanen

Kommentit

6.4.2011 18:31

Vihreät ovat gallupinne mukaan todella lähellä yhtä paikkaa. Ääniero Keskustan ja perussuomalaisten viimeiseen paikkaan on vain parin sadan äänen päässä.

Otsikko olisikin voinut aivan hyvin kuulua seuraavasti: Isot tasavahvoja Kymessä. Vihreät lähellä yhtä paikkaa.

6.4.2011 18:57

Mikäs logiikka tässä on, että hallitukseen tyytymättömyys johtaisi vasemmiston kannatuksen hupenemiseen? Toisaalta Vihreät on hallituksessa ja näyttäisi lisäävän kannatustaan.

Ehkä kuitenkin on niin, että tyytymättömyys kohdistuu vanhoihin puolueisiin ja tyytymättömät siirtyvät persujen kannattajiksi ja lisäksi tyytyväisyys vihreisiin kasvaa.

Osallistu keskusteluun

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
  • Kirjoita rakentavasti, asiallisesti ja keskustelua edistävästi.
  • Älä esitä sukupuoleen, ikään, syntyperään, kieleen, uskontoon, vammaisuuteen tai henkilökohtaisiin ominaisuuksiin kohdistettuja asiattomuuksia.
  • Älä levitä huhuja tai valheita.
  • Käytä asiallista ja hyvää kieltä, älä kiroile.
  • Älä yllytä rikokseen tai väkivaltaan.
  • Älä laita viestiisi linkkejä laittomaan tai epäasialliseen materiaaliin.
  • Älä mainosta.
  • Älä käytä ylipitkiä lainauksia. Jos lainaat jotain toista kirjoittajaa tai sivustoa, mainitse lähde.